language
FI
EN

Klubikulttuuri Helsingissä

Helsinkiläinen klubikulttuuri on elänyt nykyistä kukoistuskauttaan jo yli viisi vuotta. Sen kasvu on ajoittunut aikaan, jolloin kaupungin tapahtumallinen painopiste on siirtynyt keskustasta Kallioon ja levittäytynyt edelleen Vallilaan, Suvilahteen ja Kalasatamaan.

Kallion yöelämän kova ydin on Kuudennen Linjan, Kaikun ja Siltasen muodostama korttelimainen kokonaisuus Hämeentien varrella. Tärkeitä, joskin satunnaisempia tapahtumatiloja ovat Vallilan teollisuusalueen Ääniwalli sekä moninaiset epäviralliset klubitilat ympäri Helsingin niemeä. Kesällä elektroninen musiikki näyttelee merkittävää roolia mm. jo instituutioksi muodostuneella Flow Festivalilla sekä lukuisilla pienemmillä festivaaleilla.

Klubikulttuurin keskeisiä hahmoja Helsingissäkin ovat deejiit, promoottorit, tanssijat ja monenkirjavat yön kasvot. Monet Helsingistä ponnistaneet deejit ja muusikot tunnetaan myös maailmalla: tunnetuimpia nimiä kansainvälisillä areenoilla juuri nyt ovat Lil' Tony, Jaakko Eino Kalevi, Trevor Deep Jr ja K-X-P.

(c) Miltton Creative