language
FI
EN

Alvar Aallon koti ja ateljee

Alvar Aallon perheelleen rakentama studiokoti vuodelta 1936 on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Riihitiellä Munkkiniemessä sijaitsevan omakotitalon sisäänkäyntikerroksessa sijaitsee työtilojen lisäksi olohuone, ruokailuhuone ja keittiö. Olohuonetta hallitsee valikoima ikonisia Aallon huonekaluja: seepraverhoiltu Tankki-tuoli, Mehiläispesä-valaisin ja Savoy-vaasi. Näiden yhä tuotannossa olevien klassikoiden lisäksi kodista löytyy todellisia harvinaisuuksia, kuten Aallon tekemiä uniikkiveistoksia ja öljyvärimaalauksia. Olohuoneen seinällä roikkuu LeCorbusierin lahjoittama grafiikanlehti. Ruokailutilassa on Alexander Calderin metallilangasta taivutettu pienoisveistos, joka esittää Aaltoa itseään.

Kodin yhteydessä sijainneessa arkkitehtitoimistossa syntyi muun muassa maailmankuulu Savoy-vaasi, jonka muotoilija suunnitteli 1936. Ateljee sijaitsi kodin yhteydessä aina vuoteen 1955 saakka, kunnes uusi ateljeetalo valmistui muutaman korttelin päähän Tiilimäelle. Arkkitehtitoimisto oli saanut runsaasti uusia toimeksiantoja ja tarvitsi suuremmat tilat.

Sekä Alvar Aallon Riihitien kotiin että Tiilimäen ateljeehen voi tutustua ainoastaan opastettujen kierrosten puitteissa. Kierroksia järjestetään ympäri vuoden ja niiden alkamisajat on hyvä tarkistaa verkkosivuilta.

Alvar Aallon kotitalo / The Aalto House
Riihitie 20, Munkkiniemi

Alvar Aallon kotitalo
Alvar Aallon ateljee

alvaraalto.fi Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -museo