Asetelma, stilleben, still life tarkoittaa hiljaisia maalauksia.

Perinteisessä asetelmassa on erilaisia esineitä aseteltu malliksi pöydälle tai johonkin muuhun tasoon. Esineet voivat olla astioita, hedelmiä, vihanneksia, riistalintuja roikkumassa tai melkein mitä tahansa. Ne ovat pysähtyneessä tilassa liikkumattomina, kuolleina. Nimensä mukaisesti maalauksen aihe on hiljaisuus ja esineet ovat vain objekteja idean toteuttamiseksi.

Olen lisännyt muutamiin töihin myös eläviä olentoja. Kissa vahtaa lintua ikkunan takana, varis hämmästelee keltaista muoviankkaa. Mikään ei liiku. Aika on pysähtynyt. Maalaukset ovat realistisia. Olen yrittänyt tallentaa hetken maalauksen keinoin. Kamera olisi tietysti kätevämpi mutta kamera ei osaa maalata. Digikuva on vain sähköinen illuusio todellisuudesta. Maalarin paletti mahdollistaa leikkimisen väreillä, valolla ja tunnelmilla. Maalipinnat luovat elävän struktuurin.

Stilleben on kannanotto kiireiselle, hektiselle elämällemme. Kannattaisi pysähtyä ja jäädä katsomaan onko jotain mennyt pieleen, kun elämä muuttuu koko ajan stressaavammaksi. Kuka meitä ohjaa, kuka käyttää hyväksi. Mihin tarvitsemme jatkuvaa kasvua, jos se tekee meistä onnettomia? Jos se johtaa luontokatoon ja ilmastokatastrofiin? Stilleben on passiivinen vastarinta.

Se on pysähtynyt aika.

Näyttelyn avajaiset järjestetään ke 3.12. klo 17 alkaen. Tervetuloa!

Taiteilijasta
Olen pohjoisessa, Posiolla v.1951 syntynyt kuvataiteilija. Lapsuuttani ympäröi metsät ja vaaramaisemat. Kotini oli köyhä pienviljelystila korven keskellä. Meillä ei ollut televisiota eikä viihde-elektroniikkaa, joten leikit ja harrastukset oli keksittävä itse. Luovuus kasvoi olosuhteiden pakosta.

Pienestä asti olin innokas piirtämään. Koulukirjojen marginaalit ja kouluvihkojen tyhjät sivut täyttyivät piirroksistani. Myös kaupan valkoiset käärepaperit, tyhjät kenkälaatikot olivat hyvää materiaalia harrastukselleni. Piirustuslehtiöitä ei ollut.

Nuorena karkasin maailmalle Helsinkiin. Kävin työväenopistolla piirtämässä elävää mallia mutta politikointi ja hippiaate veivät mukanaan, taiteilijuus jäi taka-alalle kunnes jo varttuneempana palasin takaisin pohjoiseen ja aloin maalaamaan. Osallistuin jo muutamiin näyttelyihinkin.

Opiskelin Oriveden Opiston kuvataidelinjalla puoli vuotta ja pyrin taideakatemiaankin mutta huonolla menestyksellä. Samaan aikaan sain töitä kaksi kertaa Nuorten näyttelyyn Helsingin Taidehalliin. Ajattelin että minähän olen jo valmis, mitä sitä turhaa opiskelemaan. Kävin kuitenkin piirtelemässä ja maalaamassa yliopiston piirustuslaitoksella ja työväenopistolla. Osallistuin taideleirille Kuusamossa ja Hailuodossa. Siellä oli hyvät opettajat.

Minusta ei tullut apurahataiteilijaa, joten oli keksittävä toimeentulo. Aloin tehdä koristemaalauksia ja kipsientisöintejä. Samaan aikaan osallistuin näyttelyihin ja veistoskilpailuihin.

Nuorena maalaukseni olivat poliittisia kannanottoja. Niissä oli pasifistinen ja yhteiskunnallinen sanoma. Myöhemmin työt muuttuivat abstrakteiksi, jopa minimalistisiksi. Nuoruuden turhautumat ajoivat kyynisyyteen kunnes iän kypsyttämänä palasin realismiin. Olin ymmärtänyt että taiteeni ei muuta maailmaa mutta voin vaikuttaa muutamiin ihmisiin yksi kerrallaan. Olin ymmärtänyt että jos en pysty pelastamaan ihmiskuntaa luontokatastrofilta niin yritän ainakin pelastaa taiteen maalaus kerrallaan. Ilman taidetta ihminen surkastuu robotiksi. Globaali markkinatalous haluaa riistää meiltä omaehtoisen ajattelun, luku-ja kirjoitustaidon. Meistä halutaan viihteen suurkuluttajia.

Maalaukseni ovat perinteisin menetelmin maalattuja asetelmia. Niiden sanoma on pysähtyminen.