Autiotalo – musikaali Dingo-huumasta

15.3.2025 | 18:00 – 20:40

Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki

Autiotalo-musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan. Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen rockhysterian. Dingo rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy-ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa.

Tarina alkaa, kun Pertti Nieminen-niminen nuorukainen lähtee merille. Kun hän palaa Suomeen ja perustaa kavereidensa kanssa Dingon, loppu onkin suomalaisen rock-musiikin historiaa. Yhtyeen musiikista pitivät kaikenikäiset, niin teinit kuin eläkeläiset. Fanit seurasivat yhtyettä joka paikkaan; odottivat porttikongeissa, pyrkivät hotellihuoneisiin ja keikkabusseihin. Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. 

Musikaali kertoo myös yhtyettä fanittavan perheen tarinaa, jonka fanihysteriasta ei kommelluksia ja hauskuutta puutu. Lopulta Dingon menestys paisuu liian suureksi, sen kulut kasvavat ja suosion lieveilmiöt alkavat häiritä. Dingo päättää lopettaa ollessaan suosionsa aallonharjalla. 

Musikaalissa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet kuten Autiotalo, Sinä ja Minä, Nahkatakkinen tyttö, Valkoiset tiikerit ja Rio Ohoi. 

Neumannin roolissa villitsee Timo Järvensivu, joka on tuttu useista Musiikkiteatterin musikaaleista.

 

Käsikirjoitus: Katariina Leino

Ohjaus: Petri Lairikko

 

Finlandia-talo

15.3.2025

18.00-20.40

Liput Ticketmasterista

Esitys on suomenkielinen

Autiotalo