Maiju Salmenkivi: Trust

27.3.2026 | 11:00 – 3.5.2026 | 16:00

Galerie Forsblom

Yrjönkatu 22, 00120 Helsinki

Maiju Salmenkiven maalauksissa orgaaniset pensselinpyörteet luovat satumaisen tunnelman. Kangas sykkii yksityiskohdista, ja fantasia ja todellisuus sekoittuvat. 

Teosten väripaletti toistaa Salmenkiven tunnusomaista väriyhdistelmää: vihreää ja keltaista yhdistettynä vaaleanpunaisen eri sävyihin. Teokset ovat maisemallisia, mutta eivät sitoudu mihinkään tiettyyn paikkaan. 

Taiteilija on katsonut enemmän sisäänpäin ja maalannut mielenmaisemia.

Salmenkiven maalaukset käsittelevät kasvun ja luottamuksen teemoja. Teoksissa näkyy piiloutuneita tai piilotettuja ihmisiä – joko maastoutuneina maahan tai puun oksille.  

Maalauksissa toistuvat myös käsiä muistuttavat muodot. Kasveja pitelevät, hoivaavat, poimivat ja kitkevät kädet toimivat hoivan ja luottamuksen symboleina. 

Näiden elementtien kautta Salmenkivi viittaa paitsi luottamukseen omaan taiteelliseen prosessiinsa mutta myös laajemmin ihmisyyttä kohtaan.

Näyttelyssä on mukana sarjallisia teoksia, jotka käsittelevät samaa teemaa eri tavoin. Samat elementit siirtyvät työstä toiseen, ja myöhemmin syntynyt maalaus toimii reaktiona edelliseen. 

Maiju Salmenkivi (s. 1972) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2003. Hänen teoksiansa on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä niitä kuuluu moniin kokoelmiin.

Galerie Forsblom

27.3.-3.5.2026
Ti–pe 11.00–18.00
La-su 12.00–16.00 

Vapaa pääsy

Photo Angel Gil / Galerie Forsblom