Mew
5.12.2025 | 18:00 – 23:59
Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250 Helsinki
Tanskalaissuosikki Mew saapuu uransa viimeiselle Suomen keikalle Helsingin Jäähalliin joulukuussa. Ikimuistoinen ilta tulee olemaan täynnä tunnelatausta, sillä samaan aikaan juhlistetaan uraauurtavan kokoonpanon 30-vuotista taivalta ja toisaalta heitetään haikeat hyvästit nykymuotoisen yhtyeen uralle.
Kööpenhaminan liepeillä vuonna 1995 perustetulla Mewlla on ollut vahva side Suomeen läpi 2000-luvun. Yhtyeen huumaava kitararock lähti leviämään jo vuonna 2002, kun heidät nähtiin lämmittelemässä Kentiä eri puolilla Suomea. Seuraavana keväänä ilmestynyt kansainvälinen läpimurtoalbumi “Frengers” nosti suosion kokonaan uudelle tasolle.
Moninkertaisesti palkitun kokoonpanon proge-henkinen indierock on ollut kaikessa arvaamattomuudessaan täydellistä vastalääkettä pikakulutuskulttuurille.
Heidät tunnetaan kappaleista kuten Comforting Sounds, Special, Am I Wry? No ja The Zookeeper’s Boy.
Mewn lämmittelijänä Helsingin Jäähallissa nähdään kööpenhaminalaisduo Snuggle, jonka musiikki rakentuu riffien ja rytmien kerrostumista. Yhtyeen muodostavat Baby in Vain -projektistakin tuttu Andrea Thuesen sekä entinen Liss-kitaristi Vilhelm Strange.
Helsingin jäähalli
5.12.2025
Ovet 18.00, kesto avoin
Liput alk. 49,50€ Ticketmasterista

