Perheeni on kotini | ilmoittautuminen kultus.fi – DOKKINO | lyhytelokuvanäytös alakoululaisille
6.2.2025 | 09:15
Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
DOKKINOn teema ”Perheeni on kotini” nostaa esille lapsia ja nuoria erilaisissa perhetilanteissa ja ympäristöissä.
Elokuvien myötä perheen ja kodin merkitys voidaan ymmärtää laajasti, lähtien ydinperheestä ja kattaen aina toisessa maassa asuvan suvun, päätyen läheiseen ystävä- ja harrastuspiiriin, jonka tuki on nuorelle korvaamaton.
DOKKINO-alakoulunäytös koostuu kolmesta lyhytdokumentista. Näytöksessä esitetään kaikki kolme elokuvaa, ja elokuvat on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. Elokuvissa puhuttu kieli on usein muu kuin englanti.
DOKKINO-alakoulunäytös on suunnattu 4.–6.-luokille. Teatterinäytöksiin kuuluu mukaan lyhyt esittely näytöksen alussa ja näytöksen kokonaiskesto on tällöin 60 minuuttia. Tutustu tarkempiin sisältöihin elokuvan omalla esittelysivulla.
Jokaiseen elokuvaan liittyy oma opetusmateriaali, jonka löydät niin elokuvan esittelysivulta. Opetusmateriaalit on tuotettu yhteistyössä ammattitahojen kanssa, ja ne tarjoavat keskustelunavauksia ja tehtäviä elokuvien teemoihin sekä dokumenttielokuvaan liittyen.
Lisätiedot elokuvista ja oppimateriaaleista osoitteessa: https://dokkino.fi/
ALAKOULUSARJA
JASMININ KAKSI KOTIA, ohj. Inka Achté, 2022, 13 min, S
KAUKANA KOTOA (Girl Away from Home), ohj. Simon Lereng Wilmont & Alisa Kovalenko, 2023, 22 min, S
LEONIEN FARMI (Leonie, Skeet & de piggen), ohj. Jip Heijenga, 2023, 15 min, S
Kesto: 60 min
Tekstitys: suomi ja ruotsi
Ryhmille pakollinen ennakkoilmoittautuminen osoitteessa https://kultus.fi/fi
