Risto Vuorimies: LOVE-kuvia+
12.9.2025 | 30.10.2025
Klaneettitie 5, 00420 Helsinki
Legendaarisen valokuvaaja Risto Vuorimiehen näyttely Kanneltalon galleriassa esittelee ikonisia musiikkikuvia Suomesta.
Risto Vuorimies aloitti Love Records -levy-yhtiön kannentekijänä keväällä 1973. Aluksi suunniteltiin Hurriganesin ensimmäinen levynkansi Rock’n’Roll All Night Long. Samaan aikaan Vuorimies valokuvasi Rauli Badding Somerjoen Muotokuva 1 -levynkannen kuvan, jossa mies nojailee baaripöytään pienessä Hämeentien kahvilassa. Tästä eteenpäin Vuorimies teki kolmen vuoden ajan muutamia, myöhemmin varsin merkittäviksi muodostuneita levyjen kansia, mm. Hurriganesin Roadrunnerin.
Isokynä, Kojo, Badding, Maijanen, Tolonen ja monet muut 1970-luvulla esiintymisensä aloittaneet suomalaisen nuorisomusiikin edustajat ovat saavuttaneet jo seitsemänkympin iän. Siis ne, jotka elävät. Näiden kuvien kuvausaikoina sekä valokuvaaja että muusikot olivat noin kaksikymppisiä. Vuorimiehen mukaan on ollut mielenkiintoista selailla vanhoja filminegatiiveja, jotka ovat erittäin hyvässä kunnossa ja järjestyksessä hänen mapeissaan. Niistä Vuorimies on saanut nykytekniikalla valmistettua tämän LOVE-kuvia valokuvanäyttelyn. Hurriganes, Tasavallan Presidentti, Wigwam, Dave, Alatalo ja muut tuon ajan Love-artistit näyttävät tyylikkäiltä ja jopa historiallisilta seinälle ripustettuina.
Kamera on merkittävä dokumentoinnin väline. Ilman 1970-luvun kuvamuistoja moni tuskin muistaisi näiden taiteilijoiden ilmeitä ja olemuksia, vaikka ne ääninä eri medioissa keskuuteemme tänä päivänä tunkeutuvatkin. Mustavalkoinen valokuva kertoo elämän sävyistä ja sävelmistä.
Tuoreimpana aineistona valokuvaaja esittelee vuosien 1973–76 Hurriganes-aiheisen kokoelman, joka perustuu uuteen kirjaan Hurriganes – Pyörremyrsky. Sen lisäksi näyttelyyn on lisätty joukko kuvia Wigwamista sekä Dave Lindholmista.
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Vapriikki-museo sekä Kuusankoskitalo.
Kaikki ovat tervetulleita gallerianäyttelyn avajaisiin to 11.9. klo 17–19.30 ja 16th Avenue -bändin esitykseen klo 18–19 kahvilan stagella.
Risto Vuorimies on valokuvaaja, muusikko ja musiikkitoimittaja.
1970-luvun alussa Vuorimies opiskeli valokuvausta Tukholmassa. Opiskelutoverinsa Ben Kailan kanssa Vuorimies kuvasi tuolloin ruotsinsuomalaisia maahanmuuttajia. Itsenäisyyspäivänä 1972 kuvista koottiin Vanhalle ylioppilastalolle näyttely ja parikymmentä vuotta myöhemmin tehtiin valokuvateos Siirtosuomalainen (Musta Taide, 1994), joka toi tekijöille valokuvataiteen valtionpalkinnon.
Vuorimies on suuri kuubalaisen musiikin ystävä, ja hän on laulanut ja soittanut Septeto Son -yhtyeessä sekä tehnyt radio-ohjelmia nimellä Papá Montero.