Satamatunnelin infotilaisuus

16.4.2025 | 17:30 – 19:00

Tilaisuus järjestetään Kymp-talon auditoriossa (Työpajankatu 8).

Helsingin kaupunki valmistelee asemakaavaa Länsisataman ja Länsiväylän väliselle tunnelille. Länsisatama on taloudellisilta vaikutuksiltaan Helsingin Sataman merkittävin satamanosa ja Helsingin ja Tallinnan välinen liikenne lisääntyy tulevaisuudessa, kun koko Tallinnan liikenne sijoitetaan Länsisatamaan. 

Ennen kuin Länsisataman liikennemääriä voidaan kasvattaa, täytyy Länsisataman logistiikkaa, saavutettavuutta ja palveluja parantaa.  Satamatunneli mahdollistaa myös Eteläsataman alueen vapauttamisen kaupunkielämälle.

Suunnitteilla oleva Satamatunneli tulee Länsisataman rekkaliikenteen ja satamasta länteen suuntautuvan henkilöautoliikenteen käyttöön. Sen avulla on parannetaan liikenteen sujuvuutta ja sataman saavutettavuutta sekä pienennetään liikenteen haittavaikutuksia Länsisataman ympäristössä. Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymä kaavaehdotus on tulossa nähtäville huhtikuussa lausuntoja ja muistutuksia varten, ja tarkistettu kaavaehdotus menee uudelleen päätöksentekoon syksyllä 2025.

Infotilaisuudessa esitellään satamatunnelin kaava-aineistoa ja kerrotaan, miksi tunnelin taustalla olevat sataman uudistukset ovat tärkeitä kaupungille, ja mitä hyötyjä tunnelin rakentamisesta saadaan. Lisäksi tilaisuudessa esitellään myös tunnelin jatkosuunnittelun aikana tehtyjä selvityksiä sekä kuullaan, mitä satamalta vapautuville alueille Etelärannassa suunnitellaan.

Tilaisuuden loppupuolella on varattu aikaa kysymyksille. 

Photo PES-Arkkitehdit Oy
Digitaalisesti tehty havainnekuva ilmasta, jossa tunnelin suuaukko on sovitettu Lapinlahteen.