Savoy WORLD: Oumou Sangaré – Vuodelta 2024 siirtynyt konsertti

9.10.2025 | 19:00

Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki

Grammy-voittaja, afrikkalaisen musiikin supertähti, naisten oikeuksien esitaistelija – laulajaikoni Oumou Sangaré Suomeen 16 vuoden tauon jälkeen!

Pitkä odotus palkitaan, kun malilaisen laulajalegenda Oumou Sangarén kiertue ulottuu vihdoin Helsinkiin osana Savoy WORLD -konserttisarjaa.

Köyhissä oloissa kasvanut Sangare sai kipinän naisasiaan jo nuorena: Sangarén ollessa vain kaksivuotias, isä lähti jättäen hänen äitinsä kasvattamaan yksin neljää lasta. Pienen Oumoun poikkeuksellinen laulutaito huomattiin hänen ollessaan vain viisivuotias, ja esikoisalbumi Moussoloun ilmestymisen jälkeen Sangaren ura lähti kansainväliseen nousukiitoon. Grammy-palkittu laulaja on sittemmin tehnyt yhteistyötä mm. Alicia Keysin, Beyoncen ja Herbie Hancockin kanssa ja konsertoinut maailman arvostetuimmilla konserttilavoilla Sydneyn oopperatalosta Lontoon Queen Elisabet Halliin. Hänen syvä ja vivahteikas lauluäänensä sekä karismaattinen lavaesiintymisensä on valloittanut ihmiset ympäri maailmaa, Suomessa vuonna 2009.

Menestys ei ole saanut Sangaréa unohtamaan taustaansa, vaan sukupuolten välisen tasa-arvon teema kuuluu vahvasti hänen lauluissaan. Hänet on myös nimitetty YK:n Hyvän tahdon lähettilääksi, ja yhtenä maanosansa tunnetuimmista laulajista hän hyödyntää kuuluisuuttaan nostaakseen esiin afrikkalaisia arvoja sekä edistääkseen wassoulou-musiikin tunnettuutta.

Wassoulou-musiikki on länsiafrikkalainen kansanmusiikin genre, joka on peräisin Wassoulon alueelta Etelä-Malista ja sittemmin juurtunut syvälle malilaiseen kulttuuriin. Vahvan lauluperinteen lisäksi musiikissa kuuluvat kielisoittimet n’goni sekä kora. Musiikkityylille ovat ominaisia tarttuvat rytmit ja melodiat, jotka usein liittyvät arkipäivän elämään, kuten maatalouteen, perhe-elämään ja perinteisiin tapoihin. Wassouloun kuningattareksikin tituleerattu Oumou Sangaré on musiikkityylin tunnetuin edustaja, ja hän on vaikuttanut merkittävästi sen kehittymiseen yhdistämällä perinteeseen blues- ja rock-vivahteita.

Uusin levy Timbuktu ilmestyi 2022 keräten ylistäviä arvioita.

”Musiiikki on osa minua”, Sangaré kuvailee.

”Olen panostanut levyyn kaikkeni – koko elämäni, jossa olen kokenut nöyryyttävää nälkää, köyhyyttä ja pelkoa. Elämäni, josta tänään ammennan kunniaa.”

Tule kokemaan ikimuistoinen konsertti upean Oumou Sangarén seurassa!

Konsertin kesto n. 1,5 t, ei väliaikaa.

Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskelua

*****
Siirtyneen Savoy WORLD: Oumou Sangaré -konsertin (19.9.2024) liput käyvät sellaisenaan torstaina 9.10.2025 klo 19 alkavaan konserttiin. Lippuja ei tarvitse vaihtaa.

*****
Kuuntele Oumou Sangarén kappale Wassulu Don Youtubesta.