TASO: Pohjolan kaikuja
10.5.2025 | 19:00 – 20:30
Lutherinkatu 3, 00100 Helsinki
Tampereen akateemisen sinfoniaorkesteri TASOn kevään konserttikiertueella nautitaan suomalaisista romantiikan ajan musiikin helmistä 1900-luvun alkupuolelta.
Pohjolan kaikuja -konsertin avaa keskeisen viulukirjallisuuden vaativimpiin teoksiin lukeutuva Jean Sibeliuksen Viulukonsertto, jonka tulkitsee viulisti Iidamari Ahonen. Hän on menestynyt viulukilpailuissa sekä Suomessa että ulkomailla. Tällä hetkellä hän opiskelee viulunsoittoa Berliinin Taideyliopistossa sekä Sibelius-Akatemiassa.
Konsertin toisella puoliajalla kuullaan Leevi Madetojan Sarja oopperasta Pohjalaisia, op. 52. Siinä missä Pohjalaisia-ooppera on noussut suomalaisten kansallisoopperaksi, on tästä muokattu orkesterisarja saavuttanut myös asemansa Madetojan tuotannossa.
Orkesterisarja sisältää viisi osaa: Lakeus, Vangin laulu, Häjyt, Tulopeli sekä Hypyt. Näistä osista jokaisella on oma karaktäärinsä kuvaten suomalaista kulttuuria. Konsertin päättää Jean Sibeliuksen suosituimpiin teoksiin lukeutuva Satu, op. 9, jota on pidetty tyyppiesimerkkinä säveltäjän taitavasta orkesterin käytöstä.
Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO
Kapellimestarina Kimmo Tullila
Solistina viulisti Iidamari Ahonen
Temppeliaukion kirkko
10.5.2025
19.00-20.30
Vapaa pääsy, ohjelma 10-20€
