Teatteri Tuomikko: Ihmeitä ja kummia – Hurraa! -teatteriviikot

22.3.2025 | 12:00

Annankatu 30, 00100 Helsinki

Pienen tytön päiväkirja vuodelta 1987 avaa oven aikaan, jolloin ei ollut nettiä ja puhelinkin oli johdolla kiinni seinässä.

Kavereiden kanssa leikittiin ulkona ja tutkittiin luonnon ihmeellisyyksiä. Näistä pikku-Terhi kirjoitti tarinoita rakkaaseen päiväkirjaansa, jonka pinta oli pehmeää kangasta, ja jonka pikkuruisen lukon avain roikkui ketjussa hänen kaulassaan. Kun Terhi löytää päiväkirjan vuosikymmeniä myöhemmin, päättää hän herättää tarinat eloon, jotta nykyajan lapsetkin pääsisivät nauttimaan niistä.

Nukketeatteriesitys koostuu pienistä tarinoista, jotka innostavat nostamaan kiviä paikoiltaan ja katsomaan luontoa lähempää. Ilon aiheita ja pieniä ihmeitä -esityksen näyttämönä toimii esiintyjän päällä oleva vaate, joka muuntuu muutamalla käännöksellä aina uuden pienen tarinan lavastukseksi ja hahmoiksi. Esityksen yksi ihme onkin näyttämö, jonka kätkemiä salaisuuksia ei ensi katsomalta voisi arvata.

Esityksen tavoitteena on innostaa lapsia luonnon tarkkailuun ja tutkimiseen sekä auttaa heitä ymmärtämään luonnon ihmeitä ja monimuotoisuutta. Kuinka jännittävä maailma voikaan löytyä, kun nostaa pitkään paikallaan olleen kiven pois paikaltaan, tai kuinka paljon enemmän metsäpolulla näkyy elämää, kun menee kyykkyyn ja katsoo ihan läheltä.

Esitys ottaa yleisön mukaan ihmeelliselle tutkimusretkelle, jossa katsomisen lisäksi pääsee myös osallistumaan.

Ihmeitä ja kummia on vuoden 2025 ITU lastenteatteripalkinnon saanut uutuusesitys.

Kieli: suomi
Kesto: 35 min
Ikäsuositus 2 +

Hurraa! -teatteriviikot
Tuo lapsi teatteriin
Hurraa! -teatteriviikkojen tarkoituksena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle tilaisuus nähdä juuri heille suunnattua elävää teatteria.

Hurraa! -teatteriviikot tuovat valokeilaan laadukkaan lapsille ja nuorille suunnatun näyttämötaiteen. Ohjelmistossa on yhteensä 12 eri esitystä ja 40 näytöstä ympäri Helsinkiä.

Hurraa! -teatteriviikkojen näytökset esitetään Helsingin kulttuurikeskuksissa 14.–26.3.2025. Esityspaikkoina ovat Annantalo, Caisa, Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo. Kulttuurikeskusten lisäksi esitykset ilahduttavat lapsia ja nuoria Helsingin Lastensairaalassa.

Hurraa! järjestetään osana kansainvälistä teatterikampanjaviikkoa: Take a child to the theatre – tuo lapsi teatteriin. Viikolla juhlitaan myös lasten kansainvälistä teatteripäivää 20.3.

Löydät kaikki Hurraa! -esitykset tapahtumat.hel.fi-sivulta.