Uriah Heep – The Magician’s Farewell Tour

25.1.2026 | 18:00 – 23:59

Helsingin jäähalli

Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250 Helsinki

Pitkän linjan rock-instituutio Uriah Heep saapuu Helsingin jäähalliin uransa päättävällä The Magician’s Farewell -kiertueellaan.


Jo 1970-luvulla progressiivisen hard rockin kivijalkaan paikkansa vakaasti muurannut Uriah Heep on onnistunut määrittelemään genreään ja luomaan omaa, leimallista tyyliään unohtamatta oman soundinsa jatkuvaa kehittämistä. 

Yhtye on läpi vuosien säilyttänyt sijansa järkälemäisten kollegabändien, kuten Deep Purplen, Black Sabbathin ja Queenin, seurassa. 

Mittavan diskografian omaava Uriah Heep julkaisi tuoreimman studioalbuminsa Chaos & Color vuonna 2023 ja myytyjen albumien määrä bändin uran aikana on noussut kunnioitettavasti yli 40 miljoonan.


Uriah Heepia pidetään yhtenä rockmusiikin kultaisen aikakauden suurimmista bändeistä, ja vaikka hengästyttävän ja ainutlaatuisen, yli 55-vuotisen taipaleen aikana sen riveissä on nähty yli kaksikymmentä jäsentä, on yhtye onnistunut muutoksista huolimatta pitämään kiinni tyylistään, jossa yhdistyvät genrelle ominaiset syvät kitarasoundit, orgaanisuus sekä innovatiivinen leikkisyys.


Konsertin avausaktina nähdään skottilainen kasarirock-yhtye Heavy Pettin.

 

Helsingin jäähalli

25.1.2026

18.00, kesto avoin

Liput 89,90-124,60€ Lippupisteestä

Photo Fullsteam Agency (c) Richard Stow
Viisi miestä