Ääneen!-työpajat Stoassa – Suomen Lausujain Liitto ja Stoa

Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
Stoa

5.–6.-luokkalaisille, yläkoululaisille ja toisen asteen ryhmille

5.–6.-luokkalaisille, yläkoululaisille ja toisen asteen ryhmille

Suomen Lausujain Liitto ja Kulttuurikeskus Stoa etsivät syksyllä 2022 kolmea Itä-Helsingin peruskoululuokkaa osallistumaan Ääneen!-hankkeeseen, joka tähtää lausunnan edistämiseen Itä-Helsingin lasten ja nuorten keskuudessa.

Työpajoissa harjoitellaan esiintymistä ja äänenkäyttöä, ja kurssin lopuksi tehdään pieni esitys tai muu taideteos oman koulun lähialueella syksyn 2022 aikana. Työpajat ovat hankkeeseen valituille luokille ilmaisia, ja mukaan haetaan erityisesti S2-ryhmiä ja valmistavia luokkia, mutta muutkin luokat ovat tervetulleita mukaan.

Ääneen!-hankkeessa lausuntataiteilijat työskentelevät yhdessä nuorten kanssa, jotta nuorten ääni kuuluisi paremmin. Tavoitteena on antaa itsevarmuutta tekstien ja kirjallisuuden parissa, ja herättää tekstit eloon. Kurssiin liittyy myös studiotyöskentelyä nuorisotalo Kipinän tiloissa. Hanketta pilotoitiin keväällä 2020 osana Satakielikuukautta, jolloin työpajojen pohjalta äänitettiin ja rakennettiin Stoaan monikielinen ääniteos.

pe 7.10., 14.10., 28.10., 4.11., 11.11., 18.11.
klo 13–14.30
(HUOM! kysy jouston mahdollisuutta kellonaikoihin)

Ohjaajat: SLL:n lausujat Milla Hilke, Lauri Niskanen ja Tarja Sahlstedt
Paikka: Stoan terraario
Kesto: noin 6x90min

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: [email protected]

Sulje