Annika Cleo & Ari Stockås: För kärlekens skull – Klubb Ankdamm

Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
Vuotalo

Duon ohjelmistoon kuuluu viettelevää bossanovaa, haikeita kansanlauluja ja svengaavaa jazzia.

Duon ohjelmistoon kuuluu viettelevää bossanovaa, haikeita kansanlauluja ja svengaavaa jazzia.

Rakkaudesta musiikkiin ja ihmisiin!

För kärlekens skull (Rakkauden tähden)

Annika Cleon ja Ari Stockåsin jazz- ja laulelmakonsertti

Jotain uutta, jotain vanhaa… Tämä konserttikokonaisuus koostuu aivan uusista mutta myös vanhemmista tunnetuista kappaleista uudelleen sovitettuina.

Annika Cleo ja Ari Stockås seisovat ennen kaikkea yhdessä lavalla rakkauden tähden. Rakkaudesta toisiinsa. Rakkaudesta musiikkiin ja yleisöönsä.

Antakaa siis viettelevän bossa novan, kaihomielisten kansanlaulujen ja svengaavan jazzin viedä mennessään: Ted Gärdestadista Lisa Nilssoniin ja Cornelis Vreeswijkistä Monica Zetterlundiin!

Rakkaus – mitä kaikkea siihen kuuluukaan – konsertti Rakkauden tähden!

Artisti Annika Cleo on kotonaan sekä ruotsalaisissa että suomenruotsalaisissa yhteyksissä ja on julkaissut useita omaa materiaalia sisältäviä levyjä 90-luvun alusta lähtien. Hän on tehnyt yhteistyötä artistien kuten Lillbabsin, Göran Fristorpin, Lasse Mårtenssonin ja Claes Anderssonin kanssa.

Ruotsissa kasvaneella jazzkitaristi Ari Stockåsilla on sukujuuret Suomessa ja hän on ollut aktiivinen musiikin parissa 1980-luvun puolivälistä asti. Hän levyttänyt ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Robban Brobergin, Ted Gärdestadin ja Astrid Assefan kanssa.

Kesto n. 75 min, ei väliaikaa.

Klubi-ilta, A-oikeudet. Café Pokkari on avoinna klo 19 asti. Ovet avataan klo 18.30.

Sulje