Valokuva Suomen kansallisooppera ja -baletti / Jonas Lundqvist
Dracula
Maailman tunnetuin kauhutarina transilvanialaisesta kreivistä nähdään nyt balettina!
Maailman tunnetuin kauhutarina transilvanialaisesta kreivistä nähdään nyt balettina! Krzysztof Pastorin koreografia herätti suurta innostusta kantaesityksessään Länsi-Australian baletissa 2018.
Ihmisen verta imevä paholaismainen, mutta samalla seksuaalinen kauhuhahmo esiteltiin eurooppalaisessa novellikirjallisuudessa jo 1800-luvun alussa. 1400-luvulla eläneestä Valakian ruhtinas Vlad Seivästäjästä innoituksensa saanut Bram Stokerin tarina kreivi Draculasta on noussut populaarikulttuurissa suosikkiaiheeksi lukuisine näytelmä- ja elokuvaversioineen synnystään vuodesta 1897 saakka. Yksi tunnetuimmista on Francis Ford Coppolan ohjaama Oscar-palkittu elokuva vuodelta 1992. Elokuvan musiikin sävelsi puolalainen Wojciech Kilar, jonka hyytävää musiikkia kuullaan myös baletissa.
Koreografi Krzysztof Pastor on luonut näyttämölle komean aristokraatin pitkine, tummine hiuksineen – kirouksen ahdistaman miehen, jonka vain rakkaus voi pelastaa kirouksesta. Pastorin Dracula on ahdinkoon joutunut entinen sotilas, jonka vaimo on ajautunut itsemurhaan luultuaan miehensä kaatuneen taistelussa. Kreivi tapaa edesmennyttä vaimoaan muistuttavan nuoren neidon, joka haluaa auttaa Draculaa. Rakkaudestaan neitoa kohtaan Dracula joutuu tekemän lopullisen uhrauksen.
Suomen kansallisooppera ja -baletti
1.-23.3.2024
Esitykset:
9.3. klo 14 & 19
1.3. / 2.3. / 5.3. / 7.3. / 13.3. /15.3. / 20.3. / 21.3. / 23.3. klo 19
Liput 20-134€, kesto 2 h 25 min, sis. väliajan, suositusikäraja 10+