Valokuva EMMA (c) Ari Karttunen

Espoo-päivä EMMAssa

Ahertajantie 5, 02100 Espoo
Näyttelykeskus WeeGee

EMMA järjestää maksutonta ohjelmaa Espoo-päivänä.

EMMA järjestää maksutonta ohjelmaa Espoo-päivänä.

EMMA 

28.8.2021 klo 10-17, vapaa pääsy

 

klo 10-11

Taidebongailua fillarilla, lähtö WeeGeen edestä
Nauti leppoisasta pyöräilystä ja tutustu julkisiin veistoksiin oppaan kanssa. Kierroksella liikutaan omilla pyörillä Tapiolassa ja sen lähialueilla. Max 10
henkilöä saapumisjärjestyksessä. Säävaraus. 

 

klo 11-17 Pikkukivitehdas, WeeGeen piha
Avoimessa työpajassa harjoitellaan läsnäoloa
tekemisen kautta ja muovaillaan pieniä kiviä savesta, jotka tulevat osaksi Priska Falinin ja Helen Felceyn teosta. Teos on esillä Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttelyssä. Pajan ohjaajina toimivat taiteilijat itse sekä museolehtori Maria Vähäsarja.

 

klo 14-15 Hille-Hohti Eclectic

Pianisti Sid Hille ja sellisti Markus Hohti esittävät
kauniita, meditatiivisia ja välillä jännittäviäkin äänimaisemia. Elektroniikan käytön avulla duo luo kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät klassisen musiikin, jazzin ja elokuvamusiikin vaikutteet. 

 

klo 14-15.30 Kulttuurikierros Tapiolassa,
lähtö WeeGeen pääovien edestä
Opastetulla kävelykierroksella tutustutaan Tapiolan keskusta-alueen julkisiin taideteoksiin, arkkitehtuuriin ja alueen historiaan. Teosten joukossa on sekä vanhoja suosikkeja että viime vuosina valmistunutta taidetta. Max 15 henkilöä
saapumisjärjestyksessä. Säävaraus.

Sulje