Valokuva Kulttuuritehdas Korjaamo / Freerap

Freerap

Töölönkatu 51 a-b, 00250 Helsinki
Kulttuuritehdas Korjaamo

Radiosta ja TV:stä tuttu Freerap esiintyy Korjaamolla toukokuussa.

Radiosta ja TV:stä tuttu Freerap esiintyy Korjaamolla toukokuussa.

Freerap eli Jodarok, Solonen, Kosola & Xmies on myynyt vapaatyyliin pohjautuvilla seteillään keikkapaikkoja loppuun. Yhtye on nimensä mukaisesti täynnä spontaania improvisaatiota freestylen taitajilta.

Mukana on Jodarok, joka on hankkinut kannuksensa niin soolona, Kemmurussa, Aivovuodossa kuin myös monissa muissakin kokoonpanoissa, freestyle battleja unohtamatta.

Lyömättömät, joista Solonen voitti rapin Suomen mestaruuden jo vuonna 2002 ja Kosola taas on osallistunut saman kilpailun finaaleja monta vuotta putkeen viime vuosikymmenen lopulla. Freestylen lisäksi luonnistuu myös beatboxaus. Homman selkärankana dekkien takana häärii maaginen Xmies.

Freerapin jäseniä on nähty mm. syksyllä 2018 MTV3:n Heikelä syndrooma -ohjelmassa ja Lyömättömiä kuullaan viikoittain YleX:n omassa showssaan, lauantaisin klo 17 – 20.

Kulttuuritehdas Korjaamo

27.5.2022 ovet klo 20, showtime klo 21

Liput 16,50/18€ Tiketistä, K-18