Valokuva Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys ry (c) Ofer Amir

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu 2022

Helsinginkatu 58, 00260 Helsinki
Suomen kansallisooppera ja -baletti

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu siirretään koronapandemian vuoksi vuodelle 2022.

Tulevaisuuden balettitähdet esiintyvät Helsingissä, kun yhdeksäs Helsingin kansainvälinen balettikilpailu täyttää Kansallisoopperan ja -baletin nuorten tanssijoiden esityksillä touko-kesäkuun vaihteessa.

Nuoret ja lahjakkaat huipputanssijat ympäri maailmaa saapuvat kilpailemaan sekä klassisen baletin että nykytanssin taidoissa. Neljän vuoden välein järjestettävässä kilpailussa on kaksi sarjaa: juniorisarja (15−19-v.) ja seniorisarja (20−25-v.) tanssijoille. Kilpailuviikko huipentuu alku-ja välierien sekä finaalien jälkeen gaalanäytökseen ja palkintojen jakoon maanantaina 6.6.

Kilpailun tuomaristoon on kutsuttu kansainvälisten balettiryhmien taiteellisia johtajia ja tunnettuja balettiasiantuntijoita. Helsingin kansainvälinen balettikilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984 ja se on yksi maailman arvostetuimmista kansainvälisistä balettikilpailuista.

Suomen kansallisooppera ja -baletti
31.5.-6.6.2022

Liput 20-95€

Tapahtumasta vastaa Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys ry

Sulje