Kännykät esille! – Mediataidetyöpaja 10–14-vuotiaille
Työpaja avaa mediataiteen käsitettä video- ja äänitaiteen kautta. Pajassa työskennellään omalla kännykällä ja tutustutaan sen mahdollisuuksien hyödyntämiseen.
Työpaja avaa mediataiteen käsitettä video- ja äänitaiteen kautta. Pajassa työskennellään omalla kännykällä ja tutustutaan sen mahdollisuuksien hyödyntämiseen.
Työpajan aikana opitaan havainnoimaan omaa ympäristöä, syvennytään kännykkäkameran käyttöön, äänisuunnitteluun ja tutustutaan helppokäyttöisiin leikkaus- ja äänieditointiohjelmiin. Samalla opitaan videokerronnan draamankaari, kuvakerronta, kuvan ja tekstin yhdistäminen (mielleyhtymät, aistit).
Ohjaajat tukevat pajalaisia löytämään ja vahvistamaan omia kuvakulttuureitaan ja tuomaan niitä näkyvästi esille.
Pajakertojen aikana syvennytään viikoittain teemaan luennon merkeissä, keskustellaan aiheesta ja annetaan pieniä harjoitteita tunnin lopussa. Kotitehtävänä on seuraavalle kerralle aina havainnointitehtävä liittyen luentoon.
Lopuksi tuotetaan teos työpajan aikana opittujen tekniikoiden pohjalta. Teos voi olla pelkkä ääni- tai videoteos tai yhdistelmä molempia, ja pajalaiset saavat tehdä teoksen joko yksin, pareittain tai pienissä ryhmissä.
Aikaisempaa kokemusta ei vaadita.
Työpajan ohjaajat: Saban Ramadani ja Andra Savenius
Ikäsuositus: 10–14-vuotiaille
Kieli: suomi, englanti
Perjantaisin klo 16–18, yhteensä 12 kertaa (4.3. / 11.3. / 18.3. / 25.3. / 1.4. / 8.4. / 22.4. / 29.4. / 6.5. / 13.5. / 20.5. / 27.5.)
Ennakkoilmoittautuminen Caisan verkkosivujen kautta. Ilmoittaudu viimeistään 31.3.