Kerrostumia – Työpajanäyttely

Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
Vuotalo

Vuotalon galleriaan, keskelle muuttuvaa ja rakentuvaa Vuosaarta rakentuu yhteisöllinen teos Kerrostumia.

Vuotalon galleriaan, keskelle muuttuvaa ja rakentuvaa Vuosaarta rakentuu yhteisöllinen teos Kerrostumia.

Se on kaupunkikortteli, joka rakentuu asunto, kerros ja kerrostalo kerrallaan. Teoksen rakentamiseen pääsee mukaan syksyn aikana työpajoissa. Kerrostumia on myös näyttely: Kaupunkiin pääsee tutkimaan korttelia jättiläisen perspektiivistä. Näyttelyyn voi tulla tutustumaan useampaankin kertaan ja samalla seurata, kuinka kaupunki muuttuu. Lapset ja aikuiset pääsevät kurkistelemaan talojen sisälle taskulampuilla ja kaupungin kaduilla voi vaikka ajeluttaa pikkuautoja.

Näyttely ja kaupunki aukeaa 14. lokakuuta, mutta tuolloin kaupunki ei ole valmis. Pajoissa rakentuvia asuntoja lisätään taloihin koko näyttelyn ajan. Ketkä kaikki kaupunkiin muuttavat? Minkälaisissa asunnoissa he asuvat?

Lisätietoja näyttelystä ja työpajoista saat kulttuurituottaja Salla Fornarolta, [email protected] Teos rakentui ensimmäisen kerran Annantalon 35-vuotisjuhliin keväällä 2022.

Sulje