Leonard Bernstein: Candide-operetti
Candide on hilpeä herkkukori tarttuvien melodioiden ja älykkään huumorin ystäville.
Candide on hilpeä herkkukori tarttuvien melodioiden ja älykkään huumorin ystäville.
Leonard Bernsteinin Candide-operetti esitettiin Bernsteinin juhlavuonna ja ensimmäistä kertaa 40 vuoteen Helsingissä syksyllä 2018. Savoy-teatterin lavalla nähty tuotanto keräsi kiitosta yleisöltä ja kriitikoilta.
Leonard Bernsteinin musiikkikomedia Candide väistelee lokerointia. West Side Storylla maailmanmaineeseen pongahtanut säveltäjä on luonut yltäkylläisen, korvia hivelevän paletin, jossa eurooppalaiset gavotit ja valssit lyövät lystikkäästi kättä grande oopperan bel canto -aarioiden, amerikkalaisen music hall -rallien ja juutalaisen klezmerin kanssa.
Candiden juoni perustuu Voltairen tunnettuun romaaniin. Operettiversiossa on veitsenterävä libretto ja sen huumori ja kohtaukset soveltuvat myös nykyaikaan. Ohjaaja Tuomas Parkkinen on tehnyt viihdyttävän ja hurmaavan dramatisoidun ohjauksen. Teos sopii niin oopperan, operetin kuin musikaalin ystäville.
Tarina kertoo sinisilmäisestä nuorukaisesta, Candidesta, joka uskoo elävänsä parhaassa mahdollisessa maailmassa, kaikki ihmiset ovat hyviä ja että kaikilla tapahtumilla on tarkoituksensa. Kun äpäräpoika Candiden suhde aatelisneito Cunegondeen paljastuu ja Candide potkaistaan maantielle, hänen optimisminsa joutuu koetukselle. Candiden matka maailman ympäri Bulgariasta Lissaboniin ja Montevideosta Venetsiaan pursuaa mitä oudoimpia hahmoja ja uskomattomimpia juonenkäänteitä. Candide kohtaa jatkuvaa epäonnistumista, huonoa onnea ja väärinkäytöksiä, hiuksia nostattavaa julmuutta ja luonnonkatastrofeja, sotaa, prostituutiota, orjuutta ja maanjäristyksiä. Kuitenkaan mikään ei saa vilpitöntä nuorukaista luopumaan uskostaan hyvään ja rakkaudestaan ihanaa Cunegondea kohtaan.
Ranskalaisen valistusfilosofi Voltairen vuonna 1759 kirjoittama kertomus nauraa ihmisten hyväuskoisuudelle, tekopyhyydelle, fanaattisuudelle ja maailman brutaalille pahuudelle rokokoomaisen kevyesti ja leikkisästi. Musikaali Candiden ikivihreitä helmiä ovat mm. loistelias alkusoitto, koloratuurisopraanon taiturimainen jalokiviaaria (Glitter and Be Gay), piikikäs hirttäjäiskuoro (Auto-da-fé) ja mahtipontinen finaali puutarhanhoidon merkityksellisyydestä (Make Our Garden Grow).
Kapellimestari Jonas Rannilan tarkka ja villi musiikinjohto sekä Tuomas Parkkisen nerokas ja ilkikurinen ohjaus tavoittavat täydellisesti Voltairen ja Bernsteinin hengen. Esityksen ainutlaatuinen maailma ja huima energia vievät mennessään ja takaavat viihdyttävän illan.
Kesto n. 3 t, sisältää väliajan
Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskelua