Lucy Dacus, Natalie Bergman

Lucy Dacuksen biisit tuntuvat taitavan kitaran- ja kynänkäyttäjän päiväkirjoilta: intiimeiltä, nokkelilta ja yllättäviltä. Vähäeleinen urkuhumina säestää säkeitä, joissa Dacus laulaa tarvittaessa tappavansa ystävänsä pelottavan isän, ja pehmeä kitara kuuluu taustalla, kun sanoitukset kertovat nuoruuden kesästä Raamattu-leirillä.

Virginialaisen Dacuksen viime vuonna ilmestyneellä, ihastuneen vastaanoton saaneella poplevyllä nuoruuden hengelliset kamppailut saavat seurakseen seksuaalisen heräämisen teemoja: ihastus tekeytyy Marlon Brandoksi, ja leirikaveri kirjoittaa huonoa runoutta. Laulaja-lauluntekijän tuotannosta erottaa indieperinteen, mutta musiikki keskustelee sujuvasti myös nykyajan kanssa – menneisyys ja nykyisyys kohtaavat aivan kuten päiväkirjassa.

Ensimmäisenä esiintyvän laulaja-lauluntekijän Natalie Bergmanin laulut käsittelevät samoja teemoja. Yhdysvaltalaisartistin viime vuonna ilmestynyt esikoisalbumi on kuulas indiepopversio hengellisestä musiikista.