Maria Mughal: Jonain päivänä
”Kuvaan maalauksissani kahden tai useamman kulttuurin risteymässä eläviä tämän päivän suomalaisia. Jonain päivänä -teema viittaa siihen, että jokainen meistä tarvitsee unelmia.”
”Kuvaan maalauksissani kahden tai useamman kulttuurin risteymässä eläviä tämän päivän suomalaisia. Jonain päivänä -teema viittaa siihen, että jokainen meistä tarvitsee unelmia.”
”Taiteessani abstrakti yhdistyy esittäviin ihmishahmoihin. Tarkastelen ihmisyyttä löytääkseni jotakin meille kaikille yhteistä. Minua kiinnostavat kysymykset kuten: Kuka minä olen? Mihin kuulun? Mitä tunnen?
”Uusimmissa töissäni käsittelen lapsuutta ja siihen liittyviä teemoja: ystävyyttä, näkymättömyyttä ja nähdyksi tulemista, unohtamatta miellyttämisen halua, ihastumista ja haurautta. Lapsuudessa moni asia saattaa tuntua epävarmalta ja vaikealta, mutta samaan aikaan kaikki on vielä mahdollista.
”Olen ammattikuvataiteilija ja kasvanut kahden kulttuurin perheessä: isäni on pakistanilainen, äitini suomalainen.”