Valokuva Taidekoti Kirpilä (c) Mariliis Rebane

Midnight Cowboy

Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs, 00260 Helsinki
Taidekoti Kirpilä

Kuuntelutapahtuma: Midnight Cowboy

Kuuntelutapahtuma: Midnight Cowboy

Freja Bäckmanin vinyylilevy Midnight Cowboy (2022) kuullaan Taidekoti Kirpilässä osana Vuodet, jotka toistavat päivänsä – Years that repeat their days -näyttelyä, joka järjestetään kolmekymmenvuotisen taipaleen kunniaksi. Vuonna 2022 tulee kuluneeksi 30 vuotta Taidekoti Kirpilän perustamisesta. 

Midnight Cowboy -teoksen lähtökohtana on Juhani (Jussi) Kirpilän ja hänen elämänkumppaninsa Karl (Kalle) Rosenqvistin levyistä löytynyt Midnight Cowboy -elokuvan soundtrack. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1969 vain kuukautta ennen Stonewallin kapinaa, joka oli ratkaiseva tapahtuma LGBTQ+ -liikkeen historiassa. Elokuva kertoo cowboy-asuun pukeutuneesta henkilöstä, joka saapuu suurkaupunkiin tekemään unelmistaan totta. Yhdysvalloissa cowboyn hahmoa on perinteisesti tulkittu suhteessa maskuliinisuuteen ja kansalliseen identiteettiin. 1960-luvun lopulle tultaessa käsitys oli kuitenkin alkanut muuttua etenkin valkoisissa ja maskuliinisissa queer-piireissä. 

Elokuvan päähenkilölle cowboy-asuun liittyy performatiivista haurautta hänen yrittäessään mennä “heterohurmurista”. Freja kiinnostui elokuvasta päähenkilöiden välille selvästikin syntyvien tunteiden takia. Samaan aikaan elokuva kuitenkin tuntuu ikään kuin varautuvan katsojien vastareaktioon maustamalla kerrontaa homofobisilla näkemyksillä. Kenties kyse oli strategiasta, jolla ohjaaja pyrki hankaloittamaan tulkintoja päähenkilöiden suhteen todellisesta luonteesta. Midnight Cowboyn narratiivi mutkistaa käsitystä sukupuolesta ja queer-suhteista sekä niihin liittyvistä kollektiivisista muistoista.

Levyn äänisuunnittelun on tehnyt Tari Doris.

Taidekoti Kirpilä

4.-7.9.2022

4.9. suomeksi klo 16, englanniksi klo 16.45

7.9. englanniksi klo 18, suomeksi klo 18.45

Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista, kesto 30 min

Sulje