Valokuva Helsingin kaupunginmuseo

Näyttely: Lasten kaupunki

Aleksanterinkatu 16-18, 00170 Helsinki
Lasten kaupunki

Helsingin menneisyys tulee tutuksi leikkien ja yhdessä puuhaillen

Senaatintorin kulmalla Helsingin vanhimmissa kortteleissa sijaitsee siniharmaa Sederholmin talo, joka valmistui vuonna 1757. Se on Helsingin vanhin talo. Siellä sijaitsee pienimpien kaupunkilaisten oma Lasten kaupunki osana Helsingin kaupunginmuseota. Lasten kaupungissa leikki-ikäiset ja heidän seuralaisensa pääsevät tutustumaan Helsingin historiaan itse kokeillen ja yhdessä puuhaillen.

Lasten kaupungissa voi hypätä hevoskärryihin tai ohjata laivaa 1700-luvun tunnelmissa. Pienimmille museovieraille on oma merellinen leikki-, luku- ja leponurkkaus. Mummolassa saa tutkia 1970-luvun arjen esineitä ja katsoa televisiosta ajan suosikkiohjelmia. 1930-luvun kansakoululuokkaan voi kuvitella tiukkailmeisen opettajan karttakeppeineen.

Tutkittavaa on paljon. Vitriineistä voi bongailla eri aikakausien suosikkileluja pikkuponeista mutanttikilpikonniin ja Tähtien sota -hahmoihin. Sederholmin 1700-luvun puodissa kauppaleikit kukoistavat. Teatterissa on käsinukkeja sekä hauskoja roolivaatteita ja roolikortteja. Kirjoitustaitojaan voi harjoittaa vanhan ajan välineillä hiekkapulpetista rihvelitauluun ja toisaalla leikkiä autoilla tai sisustaa suuren nukkekodin makunsa mukaan.

Lasten kaupungissa kaikkeen esillä olevaan saa koskea. Tervetuloa tutustumaan Helsingin historiaan omin käsin!

Museon aukioloajat löydät tästä linkistä https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/yhteystiedot/  

Opastukset (vain yli 4-vuotiaille):

Laiva on lastattu: https://www.kultus.fi/event/kultus:af5qxisqnq?text=lasten+kaupunki&returnPath=%2Fsearch  

Vanhanajan oppitunti: https://www.kultus.fi/event/kultus:af5dfncfim?text=lasten+kaupunki&returnPath=%2Fsearch  

Sulje