Naattiorkesteri

Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
Vuotalo

Naattiorkesteri laulaa, loruilee ja liioittelee!

Naattiorkesteri laulaa, loruilee ja liioittelee!

”Kikkuri kakkuri kaatti,
pippuri pappuri paatti,
tik tak tuk – hei,
aikamoinen naatti!”

Naattien mukaansatempaavalla musiikkimatkalla lounastetaan Loiskiaisen kanssa, ampaistaan avaruuteen asti ja mennään metsään mietiskelemään. Joskus sanat sekoittuvat suussa suhmuraksi ja pissahätäkin voi yhtäkkiä yllättää. Yhtyeen sanoitukset kumpuavat lasten maailmasta, jossa kaikki on mahdollista!

Kahdeksasta muusikosta ja musiikkikasvattajasta koostuvan Naattiorkesterin musiikki on pullollaan upeita lauluharmonioita, erilaisia instumentteja sekä taidokkaita sovituksia, joiden parissa viihtyy koko perhe.

Naatit ovat riemastuttaneet yleisöään energisillä ja osallistavilla esiintymisillään ympäri Suomea. Naattiorkesteri oli ehdolla Emma Gaalan (2022) Vuoden lastenmusiikkialbumi -kategoriassa.

Yhtyeen esikoisalbumi Voihan Naatti! julkaistiin helmikuussa 2021 ja valittiin Jellonagaalassa vuoden lastenlevyksi.

"Osaatko sinä?" -kappale voitti Vuoden 2020 uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun ja "Kaikenlaisii taravoita" sijoittui kolmanneksi.

Jäsenet:
Eerika Grof - laulu & perkussiot
Joppe Haahti - basso, laulu & perkussiot
Elina Hautamäki - laulu, huilu, piano, perkussiot & ilmapallo
Tuuli Ingman - huilu, laulu & perkussiot
Veera Isotalo - cajon, laulu, piano & perkussiot
Severi Laakso - kitara, cajon, viulu, ukulele, laulu & perkussiot
Karoliina Rantalainen - saksofonit, laulu & perkussiot
Sanni Tuomi - laulu, kantele & harmonikka