NITS: Knot – KONSERTTI SIIRTYY -> pe 18.2.2022

Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Savoy-teatteri

Koronaepidemian jatkumisen ja yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten paikallisiin tulkintoihin liittyvän epävarmuuden takia syyskuun NITS-konsertti joudutaan vielä kerran siirtämään uuteen ajankohtaan helmikuulle 2022.

Yhtye ja tilaisuuksien järjestäjät pahoittelevat tilannetta, mutta toistaiseksi voimassa olevilla rajoituksilla vain kolmannes jo lipun ostaneista yhtyeen musiikin ystävistä olisi voitu päästää Helsingin Savoy-teatterin konserttiin.

Savoy-teatterin NITS ”Knot” kiertue -konsertti siirtyy pidettäväksi pe 18.2.2022 klo 19.
Aiempiin konserttipäiviin (26.3., 13.10.2020, 26.9.2021) ostetut liput käyvät sellaisenaan myös tulevaan konserttiin. Lippuja ei tarvitse vaihtaa.

Mikäli ajankohta ei syystä tai toisesta käy, jo maksetut liput voi palauttaa torstaihin 30.9.2021 mennessä, ja rahat saa tällöin takaisin lukuun ottamatta Lippupisteen palvelumaksua.
Jo ostetut liput voi myös vaihtaa Savoy-teatterin lahjakorttiin. Lahjakortti on voimassa kaksi (2) vuotta myöntöhetkestä, ja sillä voi ostaa lippuja Savoy-teatterin tapahtumiin Savoy-teatterin lipunmyynnistä ja Lippupisteen täyden palvelun lippukaupoista. Lahjakortti toimitetaan postitse asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen.

OHJE LIPPUJEN VAIHTAMISEKSI LAHJAKORTTIIN:

Ilmoita lipun viivakoodinumero, rivi- ja paikkanumero sekä osoite johon lahjakortti postitetaan osoitteeseen [email protected]

OHJE LIPPUJEN PALAUTUKSIIN:

Lippurahojen palautukset hoidetaan verkkolinkin kautta:
https://web.lippu.fi/palautus/

Liput voi myös palauttaa postitse.
Asiakkaat saavat lipun hinnan takaisin palauttamalla lipun yhteystietoineen ja tilinumeroineen postitse Lippupisteelle osoitteeseen:

Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus
Kalevantie 2 (B-talo)
33100 Tampere

Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja).

Huomioithan, että palautuksissa on tällä hetkellä ruuhkaa, joten niiden käsittelyssä saattaa mennä hetki. Kiitämme ymmärryksestäsi.

************

Rakastettu hollantilaisyhtye NITS vielä kerran Suomessa ja Savoy-teatterissalegendaarisella kokoonpanollaan Henk Hofstede (laulu, kitara), Robert Jan Stips (koskettimet, laulu) ja Rob Kloet (rummut) sekä yhtä legendaariset ääni- ja valosuunnittelijat Paul ja Tom Telman.

Taiderockyhtye Nits on ihastuttanut musiikkimaailmaa yli 40 vuoden ajan. Kiertueen konserteissa kuullaan paitsi materiaalia yhtyeen uudelta albumilta "Knot", myös aimo annos yhtyeen pidetyimpiä lauluja kautta aikojen.

Kesto n. 2,5 h, sisältää väliajan

*********

Keväällä 2020 koronavirustilanteen vuoksi siirtyneen NITS: Knot-konsertin (26.3./13.10.2020) liput käyvät sellaisenaan su 26.9.2021 klo 18 alkavaan konserttiin. Lippuja ei tarvitse vaihtaa.

Sulje