OK:KO – Jazz'n'Jam

Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
Malmitalo

OK:KO-yhtye on kuuluisa rohkeasti persoonansa likoon laittavista improvisoinnin ammattilaisista. Tule mukaan illanviettoon ja heittäydy jazzin tunnelmaan!

OK:KO-yhtye on kuuluisa rohkeasti persoonansa likoon laittavista improvisoinnin ammattilaisista. Tule mukaan illanviettoon ja heittäydy jazzin tunnelmaan!

Okko Saastamoisen perustama OK:KO-yhtye on noussut yhdeksi merkittävimmistä uusista jazzyhtyeistä Suomessa. Edellisellä Syrtti-levyllään yhtye oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Emman saajaksi vuoden jazzalbumi -kategoriassa. Nyt yhtye juhlistaa kolmannen Liesu-albuminsa julkaisua.

”Albumin sävellykset ovat syntyneet pitkälti iisalmelaisessa pihavarastossa koronakaranteenin aikana. Poikkeusajan ahdistuksissa mieli vaelsi usein huolettomaan nuoruuteen ja useiden sävellysten inspiraationa ovatkin toimineet tunnelmakuvat ja muistot Haapavedeltä. Esimerkiksi kappale Vanhatie on innoittunut äänimaisemasta, joka kantautui korviini lapsuuden kodin lähellä kulkevalta tieltä, kun amispirssit koettelivat kaiuttimiensa äärirajoja lukiolaisen nukkumaanmenoaikojen tienoilla.”

Yhtyeessä soittavat Saastamoisen lisäksi Jarno Tikka (saksofoni), Toomas Keski-Säntti (piano) sekä Mikael Saastamoinen (kontrabasso). He ovat kaikki korkeasti ansioituneita ja omissa padoissaan hautuneita muusikoita, mutta ennen kaikkea rohkeasti persoonansa likoon laittavia improvisoinnin ammattilaisia.

”Tämä musiikki ja yhtye puhkeavat komeimmin kukkaan keikoilla. Improvisointi, yhtyeen ja yleisön läsnäolo, erilaiset keikkapaikat ja tunnelmat muodostavat aina uniikin kokonaisuuden, jonka kokeminen paikan päällä on kuulijalle antoisaa”, Saastamoinen toteaa.

Sulje