Valokuva Lauri Eriksson

Pepe & Saimaa, Põhja Konn

Tokoinranta, Eläintarhantie, 00530 Helsinki
Huvila-teltta

Pepe Willbergin ja Saimaa-yhtyeen klassikkoalbumin Pepe & Saimaa syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta.

Pepe Willbergin ja Saimaa-yhtyeen klassikkoalbumin Pepe & Saimaa syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Pepe & Saimaa juhlistavat pyöreitä soittamalla kesällä 2023 kaksi erityislaatuista juhlakonserttia, joissa päästään nauttimaan albumista kokonaisuudessaan. Juhlakonsertit esitetään alkuperäisellä jättikokoonpanolla, jossa Pepen ja Saimaan kanssa lavalle nousevat Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukiolaisten kuoro.

Levyn syntyprosessi oli pitkä, albumin ensimmäinen single Lyhyenä hetkenä julkaistiin jo vuonna 2011, lopullisen muotonsa se löysi vasta pari vuotta myöhemmin vuonna 2013. Albumin tuottaneen, Saimaa-yhtyeen priimusmoottorin Matti Mikkolan ja Pepe Willbergin kunnianhimoinen taideteos näki lopulta päivänvalon toukokuussa 2014. Pepe & Saimaa on yksi tämän vuosituhannen kotimaisista merkkipaaluista, albumi nousi ilmestymisvuonnaan 2014 suoraan Suomen albumilistan ykköseksi myyden lopulta kultaa. Levyn singlet Tällä kadulla  ja Aivan sama mulle mä oon onnellinen ovat jääneet elämään ikivihreinä suosikkeina.

Myös kriitikot rakastivat levyä, loppuvuodesta 2014 muun muassa Soundi-lehden ja Radio Helsingin toimitukset sekä Helsingin Sanomien Ilkka Mattila nimesivät levyn vuoden parhaaksi albumiksi. Levy noteerattiin komeasti myös Emma-gaalassa, jossa se palkittiin vuoden rock-albumi- ja kriitikoiden valinta -palkinnoilla. Lisäksi Willberg palkittiin vuoden miessolistina ja Mikkola vuoden tuottajana.

Pepe & Saimaa ovat aikaisemmin esiintyneet yhdessä vain kaksi kertaa, kesällä 2014 Huvila-teltassa ja Ruisrockissa. Harvinaista herkkua on luvassa tänäkin kesänä, sillä Pepe & Saimaa esiintyvät Huvilan lisäksi ainoastaan Pori Jazzissa.

Illan avaa virolainen progerock-yhtye Põhja Konn, jonka muusikot ammentavat sointinsa niin jazzin, klassisen musiikin, funkin kuin popin maailmoista. Muun muassa Genesiksen, Rujan, In Spen ja Beardfishin kaltaisista yhtyeistä vaikuttunut ryhmä maalaa vanhan koulun progevaikutteistaan huolimatta sangen tuoreella väripaletilla. Yhtye on palkittu Estonian Music Awardseissa Vuoden yhtye- ja Vuoden rockalbumi -palkinnoilla.