Valokuva Sambic Oy (c) Marika Kivipelto

Samba Queen Finland 2022 -kilpailu

Urho Kekkosen katu 1 A, 6. krs, 00100 Helsinki
Maxine

Suomen ensimmäinen Samba Queen Finland® – Competition 2022 live -kilpailu toteutetaan toukokuussa Ravintola Maxinessa Helsingin kattojen yllä.

Suomen ensimmäinen Samba Queen Finland® – Competition 2022 live -kilpailu toteutetaan toukokuussa Ravintola Maxinessa Helsingin kattojen yllä. 

Tapahtumassa on luvassa 12 taidokkaan kilpailijan soolo-sambaa live-baterian säestyksellä. Illan aikana selviää kilpailun finalistit sekä myös katsojien suosikki.  

Tanssilattialla nähdään samban estetiikkaa, voimakasta ja näyttävää esiintymistä, tyylikkyyttä ja taituruutta. Luvassa näyttävien kilpailutanssien lisäksi eri ryhmien tanssiesityksiä ja tietysti hyvää musiikkia. Tämä tapahtuma tuo yhteen latino- ja brasilialaisen kulttuurin ystäviä ja kaikkia jotka haluavat ihailla kauniita samba-asuja sekä nähdä mitä brasilialainen soolotanssi on parhaimmillaan. 

Kilpailun lisäksi on tarjolla oheisohjelmaa, musiikkia ja mukavaa hengailua sekä samalla juhlistetaan tanssillisen kesäkauden avaamista. Yökerhoon voi jäädä myös kilpailun jälkeen jatkamaan iltaa aina aamuviiteen saakka.

Maxine

14.5.2022 ovet klo 19, showtime klo 19.30-22

Liput 17,50€ Lippupisteestä, K-18