Valokuva Helsingin kaupunki aineistopankki (c) Lauri Rotko

Siirtyy vuodelle 2023: John Fogerty

Kaisaniemenkatu, 00100 Helsinki
Kaisaniemen puisto

In The Park: John Fogerty

In The Park: John Fogerty

CCR-legenda John Fogerty esiintyy Kaisaniemen puistossa ensi kesäkuussa, konsertti on osa Loud N' Live Promotionsin In The Park -konserttisarjaa.

John Fogerty on onnistunut yhdistämään bluesin, popin ja juurevan eteläisen rock'n'rollin ystävät jo 1960-luvun lopulta lähtien, jollon CCR tahkosi listakärkiä ja kultalevyjä tasaiseen tahtiin. Vuonna 1972 hajonneen ja 1993 Rock and Roll Hall of Fameen nostetun yhtyeen jälkeen Fogerty on toiminut menestyksekkäänä sooloartistina päätyen myös Songwriters Hall of Fame -artistiksi. Hän on myös ainoa Baseball Hall of Fameen nostettu musiikin tekijä Centerfield-biisin kaikuessa edelleen ympäri Yhdysvaltojen baseball-areenoita.

Grammy-palkitun Fogertyn tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat lisäksi muun muassa Proud Mary, Susie Q sekä Have You Ever Seen the Rain. 

Kaisaniemen puisto

7.6.2022 portit klo 16

Liput 79€ Tiketistä ja Ticketmasterista, ikäraja K-18