Valokuva Linked Events / Kuvituskuva

Snoop Dogg

Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250 Helsinki
Helsingin jäähalli

Hiphop-musiikin legendaarinen uranuurtaja Snoop Dogg saapuu konsertoimaan Helsingin Jäähallille ensi syyskuussa osana ”I Wanna Thank Me” – maailmankiertuetta.

Hiphop-musiikin legendaarinen uranuurtaja Snoop Dogg saapuu konsertoimaan Helsingin jäähallille ensi syyskuussa osana ”I Wanna Thank Me” – maailmankiertuetta. 

Snoop Dogg on todellinen hiphop-legenda, sillä hän on ollut aktiivinen jo vuodesta 1992 alkaen. Hän on ollut yksi maailman menestyneimmistä rap-artisteista aina uransa alkuajoista alkaen.

Seitsemän Snoop Doggin albumia on myynyt platinaa jo pelkästään Yhdysvalloissa, ja maailmanlaajuisesti hiphop-legendan albumit ovat myyneet yli 35 miljoonaa kappaletta. Artistin uraauurtavasta asemasta kertoo myös se, että hänelle myönnettiin tähti Hollywood Walk Of Famelle vuonna 2018. 

Snoop Dogg julkaisi syksyllä 2021 uuden albuminsa Snoop Dogg Presents Algorithm. Albumilla kuullaan useita yhteistyökappaleita Def Jamin historian, nykyhetken ja tulevaisuuden suurilta nimiltä.  

Suomen konsertissa nähdään vierailevina tähtinä Warren G, D12, Versatile, Tha Dogg Pound & Obie Trice. 

Helsingin jäähallli

5.9.2022 klo 18

Liput alkaen 69€ Ticketmasterista

Snoop Doggin konsertti on osa ensi vuonna järjestettävää Weekend Festivalin 10-vuotisjuhlavuotta.