Stoa Black Box: Yeboyah & Shrty

Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
Stoa

Koe huomisen musiikki Stoan Black Boxissa jo tänään! Lokakuussa lavalle nousevat vahvaääninen Yeboyah ja rap-artisti Shrty.

Koe huomisen musiikki Stoan Black Boxissa jo tänään! Lokakuussa lavalle nousevat vahvaääninen Yeboyah ja rap-artisti Shrty.

Yeboyah
Yeboyah on helsinkiläinen artisti, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tulevaisuuden suunnannäyttäjä. Hän aloitti soolouransa vuonna 2017 julkaistulla Broflake-singlellä. Emma-ehdokkuuden tuonut vuoden 2019 Elovena EP ja sen häikäisevä visuaalinen konsepti nostivat Yeboyahin yhdeksi puhutuimmista uusista artisteista. Yeboyahin erottuvasta lavapreesensistä on päästy nauttimaan artistin soolokeikoilla sekä osana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-rap-show’ta.

Yeboyahin odotettu debyyttialbumi ”Perhosefekti” jatkaa singleillä ”Tekee mieli”, ”Just se”, ”Kredi feat. NCO” sekä ”Mitä tarviit” alkanutta matkaa esitellen monipuolisen ja vahvaäänisen artistin.
“Albumin nimellä haluan tuoda esiin sitä, että jokaisella meidän pienelläkin teolla on suuri merkitys. Mulle itselle on tärkeää, että tekojen lisäksi mun biiseillä on joku syvempi tarkoitus.

Levyllä kuljetaan matka erilaisten visuaalisten ja henkisten tilojen läpi. Singlet on jo esitelleet mun eri puolia, mutta vasta albumilla pääsen näyttämään mun artistiuden koko kirjon”, Yeboyah kertoo.
Alkuvuodesta 2021 levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa tehnyt Yeboyah on rakentanut uraansa itsenäisenä artistina jo useamman vuoden. Helsingin Sanomien ”Seuraa heitä vuonna 2021” -listalle ainoana artistina päätynyt Yeboyah on pitänyt huolen, että seurattavaa riittää.

Shrty
Helsinkiläinen rap-artisti, joka on ollut vahvasti tuomassa eurooppalaista soundia kotimaiseen musiikkikenttään. Taidokkaasti melodista trap-musiikkia, hiphopia sekä afroswingiä yhdistävä Shrty takaa kuuntelukokemuksen flow’llaan niin studiossa kuin lavalla.

Shrty on tehnyt yhteistyötä monien suomalaisartistien kanssa aina JVG:stä Gettomasaan ja Fabeen. Debyyttialbuminsa “HEARTBRAKER KID” Shrty julkaisi kesällä 2021. Sen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat Kipua, Mood sekä Ei uusii frendei. Artisti on työskennellyt tiiviisti Lameboyn sekä MDS:n kanssa, hakien vaikutteita muun muassa ruotsalaisesta ja hollantilaisesta tuotannosta.

Päämäärätietoisen artistin monipuolisuudesta kertoo se, että räppäämisen ja laulamisen lisäksi hän on kunnostautunut tuottajana. Shrtyn koukuttava laulusoundi sekä energinen live-esiintyminen takaavat katsojalle keikan, joka ei unohdu – mood on taattu.

Liput: 20 € /15 €
Ovet aukeavat klo 18.
Klubi-iltojen tarjoilusta vastaa ravintola Skutta.

Musiikki on parasta tuoreena ja livenä! Stoan Black Box -musaklubeilla ilmatilan täyttää kerran kuussa valtavirran ulkopuolelta poimittu musiikki ja valovoimaansa nostattavat artistit.

Klubeilla rouhaistaan nousevien artistien ja ja uusien tyylisuuntien musamaastoa. Klubilla on nähty lukuisia vahvassa nosteessa olevia artisteja, kuten Isaac Sene, Ibe, Arppa, Hassan Maikal ja Lyyti ja Sepikka. Koe huomisen musiikki Stoassa jo tänään!