Valokuva Pixabay / B_Me

Stoan ja Vuotalon kulttuurikurssi

Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
Stoa

Idän ja kaakon 7.-9. luokille ja toisen asteen opiskelijoille

Kulttuurikurssi on monitaiteellinen, n. 15 oppitunnin kokonaisuus, jonka aikana pureudutaan kauden aiheeseen eri taidemuotojen kautta. Kurssi on kouluille maksuton ja opetukseen integroitava.

Kevään kulttuurikurssille mahtuu yht. 4-5 luokkaa. Kulttuurikurssikokonaisuus pidetään helmi-huhtikuun aikana.

Tulevan kevään teemana on liike ja liikkuminen taiteen avulla ja taiteen keinoin. Voiko elämää tai muutosta olla ilman liikettä? Millä tavoin ihminen liikkuu, ja millä tavoin ympäristö liikkuu? Mm. näitä asioita pohditaan kevään kulttuurikurssilla. 

Kulttuurikurssiin kuuluu taidenäyttelykäynti, elokuva (yläkoulukino) kulttuurikeskuksessa, asiantuntijaluento, esitys tai konsertti, sekä 6 oppitunnin taidetyöpajat. 

Kurssin aikana suositellaan pitämään kurssipäiväkirjaa tai esim. blogia, jotta kurssi hahmottuu kokonaisuudeksi. Kurssipalautteen kirjoittaminen ja palautus (sekä oppilaat että opettajat) kuuluu myös kurssin ohjelmaan. 

Aikatauluun ja ohjelmaan tulee tarkennuksia alkuvuodesta. 

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: [email protected]