Valokuva Kansallisteatteri (c) Marko Dješka

Sultanaatti

Aleksis Kiven katu 17/ Bruno Granholmin kuja, 00510 Helsinki
Vallilan Kansallisteatteri

Raportti haukkojen hovista

Raportti haukkojen hovista 

Laura Ruohosen odotettu uutuusnäytelmä Sultanaatti on hauska ja hirvittävä satu vallasta ja sukupuolista, kaheli komedia, jossa historia ja utopiat temmeltävät mielikuvituksen leikkikentällä.

Nuorella tyrannilla on ongelma: miksei maailma voisi olla edes minuutin ajan juuri sellainen kuin hän haluaisi sen olevan? Hänen valtakuntansa on loputtoman suuri talo, jossa kaikki tuhoutuu nopeammin kuin sitä ehtii korjata.

Mutta sitten tapahtuu jotain ennenkuulumatonta. Nuori itsevaltias rakastuu vimmatusti orjatyttöön nimeltä Rossa, joka haluaa pistää koko valtakunnan uusiksi. Kun Rossa alkaa saavuttaa vaikutusvaltaa hovissa, vanha kaarti ei katso asiaa hyvällä. Petollinen visiiri apureineen ryhtyy juonittelemaan palauttaakseen asiat entiselleen. Ja siihen tarvitaan vähintään yksi maailmanloppu.

Tästä kaikesta raportoi hoviin soluttautunut venetsialainen vakooja. Hänen salaisena tehtävänään on ottaa selville, kuinka valtakunnan saa kukoistamaan ‒ tai tuhottua.

Vallilan kansallisteatteri

Kantaesitys 16.11.2022

Liput 40€ Kansallisteatterista ja Lippupisteestä, kesto päivittyy myöhemmin

Sulje