Taru Haili: Vapaudu

Untuvaisentie 2, 00820 Helsinki
Kulttuurilabra

Näyttelyssä on esillä Taru Hailin akryylimaalauksia

Turusta lähtöisin oleva Taru Haili on monipuolinen taiteilija. Vuosien varrella hän on laulanut ja esiintynyt monissa yhtyeissä, oopperoissa ja musiikkiteatteri produktioissa. Intuitiivisena ja positiivisena opettajana tunnettulla Tarulla on klassisen musiikkitaustan lisäksi vahva ammattitaito kevyen ja rock laulun puolella. Nykyään hän toimii laulaja-lauluntekijänä omassa ”Nakoma” nimisessä yhtyeessä.

Akryyli- ja öljyvärimaalauksia Haili on tehnyt 15-vuotiaasta lähtien. Teoksia on nähtävillä usein myös konserttien yhteydessä. Maalaustaide on inspiroinut häntä myös maskeeraustaiteeseen ja maskeeraus puolestaan innostanut luomaan erilaisia fantasiahahmoja, joihin hän luo myös asut ja päähineet.

Esiintyvänä artistina, laulunopettajana, taidemaalarina, maskeeraajana ja käsityö taiteilijana toimivan Hailin esityksissä ja taiteessa näkyy vahvasti hänen rohkeutensa, monipuolisuutensa sekä halu yhdistellä eri taiteen muotoja keskenään.

 Vapaudu-näyttelyssä on esillä Taru Hailin akryylimaalauksia.