Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin 2022

Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Savoy-teatteri

Suomen suosituimpiin keikkakokoonpanoihin lukeutuva Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani julkaisi upean albumin Paluu paratiisiin maaliskuussa 2020. Levyn julkaisua oli tarkoitus juhlistaa kattavalla konserttisalikiertueella, joka kuitenkin tyrehtyi alkuunsa koronapandemian vuoksi. Tälle vuodelle siirtynyt kiertue siirtyy nyt vallitsevien olojen vuoksi edelleen ensi vuoteen.

"Konsertit siirtyvät - taas. Ei voi mitään. Keskitymme nyt uusien laulujen ja nahan luontiin. Tämä aika on kuin pysäkki, siinä voi miettiä mihin suuntaan seuraavaksi vaeltaisi. Pysytään terveinä ja nautitaan tästä mitä meillä on. Hankikanto, rauhaa ja rakkautta!”
- Tuure Kilpeläinen

Paluu paratiisiin 2022 -kiertueella kuullaan uusia lauluja, sekä tuttuja hittejä ja klassikoita. Uuden albumin kappaleista ovat suureen suosioon nousseet jo Rakastan sua niin et se sattuu ja Se on minä joka hajoaa -hitit, yhtyeen klassikkohitteihin lukeutuvat mm. Autiosaari, Valon pisaroita, Ystävänpäivä.

Tämän vuoden Emma-gaalassa kokoonpano on ehdolla kolmessa kategoriassa: Vuoden yhtye, Vuoden iskelmä ja yleisöäänestys.

Kesto 2 tuntia 30 min. sis. väliajan

Ikäraja: S

*********

Koronavirustilanteen vuoksi siirtyneen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Paluu Paratiisiin -konsertin (25.4.2020/16.4.2021) liput käyvät sellaisenaan perjantaina 22.4.2022 klo 19 alkavaan konserttiin. Lippuja ei tarvitse vaihtaa.

*********

Kulttuurikeskukset ovat sitoutuneet noudattamaan viranomaisten ohjeistusta korontodistuksesta. Ostamalla lipun tapahtumaan asiakas sitoutuu esittämään voimassa olevan koronatodistuksen (ilmaisee täyden rokotekattavuuden, negatiivisen testituloksen tai vaaditun aikarajan sisällä sairastetun taudin), mikäli viranomainen, tapahtumajärjestäjä tai muu taho sitä kyseiseen tapahtumaan osallistumiseksi edellyttää. Kulttuurikeskukset, Lippupiste tai Ticketmaster eivät ole velvollisia palauttamaan lipun hintaa asiakkaalle, mikäli asiakas ei pysty osoittamaan voimassa olevaa koronatodistusta osallistuakseen tapahtumaan, jossa viranomainen, tapahtumajärjestäjä tai muu taho sitä edellyttää.

Sulje