Valokuva Tavastia-klubi (c) Pietari Purovaara

Värttinä

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
Tavastia-klubi

Värttinä: Oi Dai -juhlakiertue 2022

Värttinä: Oi Dai -juhlakiertue 2022

 

Värttinän kultaa ja platinaa myynyt Oi Dai –hittilevy täytti viime vuonna 30 vuotta.  

Värttinä on vuonna 1983 Pohjois-Karjalassa, Rääkkylässä perustettu kansanmusiikkiyhtye. Yhtyeen perustivat Sari ja
Mari Kaasinen yhdessä äitinsä Pirkko Kaasisen kanssa. 

 

Värttinän musiikin juuret ovat karjalaisessa ja laajemmin suomalais-ugrilaisessa perinteessä, Kalevalassa ja Kantelettaressa. Yhtyeen
soundi syntyi vahvan ja energisen moniäänisen laulutavan ympärille, johon oman lisänsä toivat kanteleen ja muiden kansansoitinten lisäksi modernimmat soittimet ja ripaus rokkia.  

 

Värttinän Oi Dai-levy julkaistiin kesän korvalla 1991. Levyn julkaisua ennakoi Marilaulu-single, josta tuli yhtyeen ensimmäinen radiohitti.
Oi Dai-levystä tuli yhtyeen suuri läpimurto, ja levy toi Värttinän suuren yleisön tietoisuuteen. Oi Dai myi kultaa (25.000 kpl) ja platinaa (50.000 kpl) ja oli radiokanavien soitetuimpia syksyn 1991 ajan. 

 

Vuoden 2021 aikana Värttinä on saanut ansaitusti paikkansa Musiikkimuseo Famen kunniagalleriassa ja oma tähti Tampereen Walk of Famessa loistaa kirkkaana.  

Tavastia-klubi

28.2.2022 ovet klo 19

Liput 30-35€, K-18