Värttinä – Etno-Espan avajaiset

Eteläesplanadi 1, 00130 Helsinki
Espan lava

Suomen todennäköisesti tunnetuimman kansanmusiikkiyhtye Värttinän musiikin juuret ovat karjalaisessa ja laajemmin suomalais-ugrilaisessa perinteessä, Kalevalassa ja Kantelettaressa.

Suomen todennäköisesti tunnetuimman kansanmusiikkiyhtye Värttinän musiikin juuret ovat karjalaisessa ja laajemmin suomalais-ugrilaisessa perinteessä, Kalevalassa ja Kantelettaressa.

Yhtyeen soundi on syntynyt vahvan ja energisen moniäänisen laulutavan ympärille, johon oman lisänsä tuovat kanteleen ja muiden kansansoitinten lisäksi modernimmat soittimet ja ripaus rokkia. Värttinän live-esiintymiset ovat tunteikkaita pyörremyrskyjä – juurihoitoa, joka ei jätä ketään kylmäksi. 13 studioalbumia ja kaksi kirjaa julkaissut yhtye työstää tällä hetkellä uutta materiaalia ja keikkailee OiDai-levyn julkaisun 30-vuotisjuhlan merkeissä.

Susan Venhovaara – laulu, haitari
Mari Kaasinen-Paaso – laulu, kantele
Karoliina Kantelinen – laulu, huilut
Lassi Logrén – viulu, jouhikko, laulu
Matti Laitinen – kielisoittimet, laulu
Mikko Hassinen – perkussiot
Mika Venhovaara – äänitekniikka

Etno-Espa on vuosittainen kaupunkifestivaali, joka keskittyy uuteen kotimaiseen kansanmusiikkiin. Tapahtuman tarkoituksena on esitellä, mitä kaikkea suomalainen ja Suomessa tehtävä kansanmusiikki on tänä päivänä. Etno-Espa järjestetään kesällä 2022 jo 18. kerran. Konsertteja kuullaan Helsingissä Espan lavalla ja oheislokaatioissa 1.–10.8.2022 ja 18.8.2022.

Sulje