Verkkonäyttely: Hoivan politiikka

Hoivan merkitys sekä yhteiskunnallisissa että henkilökohtaisissa suhteissa on noussut uuteen valoon koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan keskellä. Yhteiskunnan ylläpitämisen kannalta olennainen, uusintava työ ja ihmisten välisissä suhteissa välttämätön hoiva ovat tulleet näkyviksi osana yhteenkytkeytymisen verkkoa. Tuon kaikkia yhdistävän rakenteen haurastuminen on käynyt yhä ilmeisemmäksi. Yhteenkytkeytymisen verkko ei jää vain ihmisten välisiin suhteisiin, vaan elämän ylläpito vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta kaiken, niin elollisen kuin elottomaksi ymmärretyn, välillä.

Tähän koosteeseen on valittu HAMin noin kahdensadan teoksen mediataiteen kokoelmasta yhdeksän teosta, jotka ovat luettavissa tämänkaltaisen hoivan ymmärryksen kautta; ihmisen suhteena maailmaan siitä ravintonsa ja ilmansa saavana yksilönä, joka puolestaan asettuu aina suhteeseen toisten kanssa, ja jonka teot suuntautuvat aina myös itsestä ulos.

Hoivan ristiriitainen luonne vaatii itsessään huolellista ajattelua. Hoiva ja sen ilmentymät, olivat ne sitten yhteisöjen sisällä järjestäytyvää välittämistä tai yhteiskunnan tarjoamia hoitopolkuja, eivät synny tyhjästä. Käsityksemme siitä, miten pidämme parhaan tietomme ja taitomme mukaisesti huolta toisistamme ja ympäristöstämme, on sekin kytkeytynyt massiiviseen tiedontuottamisen verkkoon sosiaalisine ja poliittisine, paikantuneine, lähtökohtineen.

Koosteen kokonaiskesto on noin 45 minuuttia.

Videoiden aloitusajankohdat: 00:15 Pasi Autio, Aarnen ikkuna, 2016; 08:45 Alli Savolainen, Kuusi minuuttia, kahdeksan kuvaa, 2001; 10:08 Jenni Eskola, Ääriviiva, 2017; 10:45 Azar Saiyar, Historia valuu kynsien alta, 2017; 18:17 Jani Ruscica, Kontrapunkti / Vuorovesiteema, 2005; 24:09 Minna Suoniemi, Practical Ecology, 2017; 34:31 Maria Duncker, Oksat, 2005; 36:50 Tuulia Susiaho, The Empty Head of Alice, 2006; 43:02 Maria Ylikoski, Eikä saa heilua!, 1998

Pasi Aution teoksessa ”Aarnen ikkuna” (2016) päähenkilö katsoo ulos ikkunasta sään ja vuodenaikojen vaihtuessa ruudun takana. Hänen sisäinen dialoginsa käy läpi menetyksen ja toisaalta uudistumisen havaintoja ja tuo esiin kodin piiriin jääneen ihmisen tarpeen luoda yhteyksiä ulkopuoliseen maailmaan.

Pandemian mukanaan tuonut poikkeustila ja sen vaatima, tilapäiseksi ja erityiseksi ymmärretty hoivan tarve on nostanut esiin sen, kuinka sama tilanne on jo ollut osa monen normaalia. Niin pitkäaikaissairaat, -työttömät, vanhukset kuin monet muutkin yhteisöjen laitamille jääneet havahtuivat muutokseen, jossa yhteiskunnan niin kutsutun tuottavan osan jäätyä kotiensa vangiksi on tarjolle tullut monia niistä palveluista ja esimerkiksi vaihtoehtoisista työskentelytavoista, joita moni olisi jo pitkään kaivannut, mutta joiden mahdollistamista on pidetty yhteiskunnalle liian raskaana.

Hoivassa ei ole kysymys pelkästä hoitamisesta, eivätkä hoivan kohteita ole vain ne, jotka tarvitsevat hoitoa jonkin poikkeuksellisen tilanteen tai tarpeen johdosta. Minna Suoniemen teoksessa ”Practical Ecology” (2017) taiteilijan isä esittelee korjaamiaan ja kierrättämiään tavaroita, käyden läpi suhdettaan esineisiin ja niiden materiaaleihin.

Vanhan muuttamisessa uudeksi ei ole kyse vain säästäväisyydestä tai ajankuluksi puuhailusta vaan myös sen ymmärtämisestä, että hyödyntämiemme materiaalien ja tuottamamme jätteen kautta ulotumme aina huomattavasti fyysistä kehoamme pidemmälle materiaaliseen maailmaan. Toisaalta esineisiin kytkeytyy myös suhde toisiin ihmisiin, ja tavaroiden korjaamiseen tai uudeksi muokkaamiseen tiivistyy myös läheisten merkitys ja mahdollistuu väylä tunteiden osoittamiseen.

Jani Ruscican ”Vuorovesiteema”, on osa kolmikanavaista ”Kontrapunkti” (2005) teosta. Teoksen tässä kokoelmassa nähtävässä osassa joukko ihmisiä kulkee maanmuokkaus- ja rakennustyön kohteena olevan alueen läpi ja laulaa, kuin välittäen viestiä ihmisen toiseksi muuttamalle maisemalle.

Hoivan ymmärtäminen osana sekä fyysistä ja materiaalista että henkistä hyvinvointiamme asettaa sen osaksi poliittisen toiminnan keskiötä. Hoiva on keskeinen kysymys rakennettaessa oikeudenmukaisempaa ihmisyhteiskuntaa samalla, kun se on läsnä eri lajien, olemuksellisuuksien ja aineellisuuksien lävistävänä suhteena. Hoivan huomioiva politiikka voisi toimia kestävien rakenteiden pohjana suhteessa hyvinvointiin, talouteen ja ympäristöön.

Azar Saiyarin teos ”Historia valuu kynsien alta” (2017) nostaa esiin kappaleen ei niin kovin kaukaista historiaa, jolloin vasenkätisyyttä pyrittiin lapsuudessa ”korjaamaan” estämällä käden käyttö tai rankaisemalla siitä.

Hoivassa ei ole kysymys vain huolenpidosta ja positiivisista tunteista. Suuri osa hoivatyöstä on fyysisesti ja henkisesti raskasta, aliarvostettua ja alipalkattua. Jonkun on hoidettava arkisesta elämästämme syrjään työnnetyt asiat: jäte, lika, kärsimys, kuolema. Hoivan tarve, sekä sen saajana että antajana, asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan, ja mahdollisuus irrottautua siitä on etuoikeus, joka voi liittyä esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen, toimintakykyyn, sukupuoleen, kielitaitoon jne. Käsitys perheestä juuri tietynlaisena yksikkönä muokkaa yhtä lailla sitä, kuinka hoivaan liittyvä työ jakautuu. Hoiva on siten myös valtasuhde, joka määrittelee, kuka mahtuu normiin ja kuka joutuu marginaaliin, ketä hoidetaan, miten ja miksi. Kategorioille pohjautuva, tehokas hoiva mahdollistaa rakenteellista väkivaltaa, ulkopuolelle sulkemista ja näkemättä jättämistä.

Näyttelyn on kuratoinut HAMin amanuenssi Petronella Grönroos.