OLD MAN & THE SI

Halkolaituri, Pohjoisranta, 00170 Helsinki

The old man & the si! on baari, jonka konsepti perustuu paljolti Barcelonan terassi- kulttuurielämään. Eteläisen Euroopan ja Pohjois-Afrikan kulttuurien sulatusuunina toimiva alue antaa konseptille suuret vapaudet niin musiikin, tunnelman ja gastronomisen tuotteen kanssa. Baarin tuotteita voi nauttia Helsingin Pohjoisrannassa sijaitsevassa kolmimastoisessa Kuunarissa. Äänimaailma leijailee Espanjasta ja Ranskasta aina Etiopialaiseen jazziin asti, hyljeksimättä tietenkään fiiliksen vaatimia tuulahduksia ympäri maailman. Pop-up projekti painaa täysin purjein aina syyskuun alkuun saakka, jonka jälkeisestä toiminnasta tiedotetaan myöhemmin kun niistä tiedetään enemmän. Kruununhaan Halkolaiturilla pääsee nauttimaan paikasta, ihmisistä, tunnelmasta, juomista ja ruoasta Kuunari Jan Mayenissa 1.6.-5.9.2022.