Aili Järvelä Duo – Indiespa
9.7.2026 | 17:00
Esplanadin puisto, 00100 Helsinki
Suomen kiinnostavimpiin musiikintekijöihin kuuluva Aili Järvelä on hämmästyttänyt yleisöjä sekä kriitikoita laaja-alaisella lahjakkuudellaan. Hänet tunnetaan paitsi vahvasta kansanmusiikkitaustastaan, ennen kaikkea taitavana laulaja-lauluntekijänä, säveltäjänä, sekä sielukkaana esiintyjänä.
Järvelän vuonna 2020 julkaistu kappale Roihuvuori valittiin Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä vuosituhannen 50 parhaan sanoituksen joukkoon. Viimeisin sooloalbumi VUORI (2025) on kerännyt loistavat arviot, muun muassa toimittaja Pekka Laine nosti sen vuoden merkittävimpien kotimaisten julkaisujen joukkoon. VUORI toi Aili Järvelälle 2026 Indie Awardseissa Vuoden parhaan albumin palkinnon, ja Järvelä itse palkittiin gaalassa vuoden parhaana artistina. Huhtikuussa 2026 albumi sai todella huomattavan kunnianosoituksen, kun se palkittiin Teosto-palkinnolla levyn sisältämistä sävellyksistä ja sanoituksista.
_____
Taitaa tulla indiespa! Espan lavalla tuoreinta ja kiinnostavinta kotimaista indie-musiikkia esitellyt indiespa-keikkasarja jatkuu tänä vuonna kolmen illan ja kuuden eri yhtyeen voimin.
Heinä- ja elokuulle sijoittuvat keikat tarjoavat kesäisen Espan kuulijoille äänikuvia herkästä pop-tunnelmoinnista tiukkaan rokkenrolliin. Soittoajat klo 17 ja 18, aina vapaa pääsy!
