HUIPPU | YHTÄ – Etno-Espa
10.8.2026 | 16:00 – 18:00
Esplanadin puisto, 00100 Helsinki
Espan lavalla kuljetaan tunnelmasta toiseen, kun HUIPPUn räväyttävän energian jälkeen YHTÄ rauhoittaa kuulijat siihen, mikä meitä yhdistää.
16.00 | HUIPPU
HUIPPU on tuliterä kansanmusiikkiyhtye, joka soittaa valtavalla vimmalla ja nuoruuden energialla.
HUIPPU teki läpimurtonsa keväällä 2025 julkaistun esikoisalbumin sekä Kaustinen Folk Music Festival Showcase -esiintymisten myötä. Yhtyeen omaleimaisen ja raikkaan soundin esittelevä albumi on herättänyt paljon kiinnostusta niin yleisössä kuin radiossakin sekä saanut Musiikinkustantajien gaalan palkintoehdokkuuden. Tammikuussa 2026 HUIPPU palkittiin Vuoden tulokkaana Eläköön Folk! -gaalassa. Nyt yhtye valmistelee toista albumiaan, joka julkaistaan syksyllä 2026!
Touko Kentala – viulu
Viive Virtanen – 5-kielinen viulu
Sonja Kola – haitari
Aapo Nieminen – kitara, mandoliini, munniharppu
Petteri Wiander – kontrabasso
Juho Kola – rummut
17.15 | YHTÄ
Joni Vierre on suomalainen säveltäjä, improvisoija ja muusikko, jonka työt sijoittuvat maailman perinteiden ja nykyilmaisun yhtymäkohtaan. Yhdistämällä jazzin, rockin sekä kulttuurienvälisen ja musiikillisen yhteistyön elementtejä Vierre luo musiikkia, joka on vahvasti juurtunut läsnäoloon, syvään kuunteluun ja inhimilliseen yhteyteen.
”Kuunnellen sitä, mikä meitä yhdistää.”
Yhtä tutkii sävellyksen ja improvisaation yhtymäkohtia keinona tunnistaa inhimillinen yhteys. Aikana, jolloin meitä ympäröi sosiaalinen ja kulttuurinen polarisaatio, musiikki pyrkii paljastamaan, mikä meitä yhdistää kuuntelun, vuorovaikutuksen ja jaetun ilmaisun kautta.
Joni Vierre – sävellykset, kitara
Khashayar Eshkevari – kamancheh
Devina Boughton – trumpetti, laulu
Kasheshi Maken – pasuuna, laulu, lyömäsoittimet
Vilho Louhivuori – rummut
Javier Navarro – basso
Saku Liimatainen – koskettimet, live-elektroniikka
