Keskustakampus, kävelykierros englanniksi

17.8.2026 – 27.8.2026

Lähtöpiste: Yliopiston päärakennuksen vanha puoli, pääsisäänkäynnin luona olevat portaat, Unioninkatu 34.

Taidehistorialliset kävelykierrokset: Keskustakampus

Kävelykierroksella tutustutaan Helsingin yliopiston keskustakampuksen historiaan ja arkkitehtuuriin.

Alunperin yliopiston ainoana kampuksena toiminut keskustakampus on nykyään humanistisen, kasvatustieteellisen, oikeustieteellisen, teologisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan sekä Svenska social- och kommunalhögskolanin koti.

Kierroksella tutustutaan Helsingin yliopiston historiaan sekä keskustakampuksen eri rakennuksiin, jotka sijaitsevat vain muutaman korttelin alueella aivan kaupungin keskustassa. Yliopiston rakennukset kuuluvat kaupungin vanhimpiin, ja niiden arkkitehtuuri vaihtelee 1800-luvun klassismista 2000-luvun nykyarkkitehtuuriin. Kierros tarjoaa siten myös hyvän kokonaiskuvan Helsingin arkkitehtuurin historiasta.

Taidehistoriallisia kävelykierroksia järjestää Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Kesän ohjelmaan kuuluu 13 erilaista kävelykierrosta, joilla oppaina toimivat Helsingin yliopiston taidehistorian opiskelijat. 

Saavuthan lähtöpisteeseen noin 5–10 minuuttia ennen kierroksen alkua. Kierrokset järjestetään säästä riippumatta.

 

Lähtöpaikka: Yliopiston päärakennuksen vanha puoli (portaikko), Unioninkatu 34

17.8. & 27.8.2026

17.00-18.00

 

Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista

Kierros on englanninkielinen

Photo Veikko Somerpuro