Kansalaisfoorumin toimintatila
Käenkuja 1 B, 00500 Helsinki
Kansalaisfoorumin koulutustila on vuokrattavissa yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön kertaluontoisesti tai säännöllisesti.
Hyvien kulkuyhteyksien päässä oleva esteetön toimintatila soveltuu esimerkiksi koulutuksiin, neuvotteluihin ja toimintaryhmien harjoituksiin. Selkeä tila on suorakaiteen muotoinen, ja siinä voidaan järjestää sekä toiminnallisia tilaisuuksia että luentoja. Tilan voi tilanteen mukaan kalustaa neuvottelutuolein ja pöydin tai jättää tyhjäksi liikunnallisia tilaisuuksia varten. Tila on ihanteellinen enintään 25 henkilölle. Pöytiä ja tuoleja on 30 hengelle.
Koulutustilan koko on 56 neliömetriä, jonka lisäksi käytössä on keittiö/neuvottelutila. Tilassa on wifi-yhteys, fläppitaulu, dataheitin, jumppamattoja ja sen yhteydessä on kaksi wc:tä. Samassa kiinteistössä on lounasravintola, johon pääsee kulkemaan sisätilan kautta. Ravintolasta voi myös tilata tarjoiluja suoraan toimintatilaan.