Valokuva Helsingin kaupungin aineistopankki / Mika Lappalainen

Niskalan arboretum

Kuninkaantammentie, 00430 Helsinki

1800-luvulla aina 1900-luvun alkupuolelle asti kaikilla itseään kunnioittavilla kartanonomistajilla oli oma arboretuminsa. Niskala oli Jakob Kavaleffin taimitarhojen näytemaa-alue, esittelypuisto. Kavaleff piti erityisesti havupuista ja niiden erikoismuodoista. Hän hankki siemeniä ja taimia ulkomailta ja kokeili niitä taimitarhallaan sekä puulajipuistossa. Arboretumin ensimmäiset istutukset tehtiin 1905. Alue siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen v. 1961.

Arboretumin puulajikokoelmaa on täydennetty viimeisen kymmenen vuoden aikana runsailla uusilla istutuksilla. Tällä hetkellä Niskalassa kasvaa yli 750 lajia ja lajiketta, jotka ovat peräisin eri puolilta maailmaa. Uusien opasteiden, infotaulujen ja polkujen avulla kävijät voivat tutustua alueeseen ja sen mielenkiintoiseen puuvartiseen lajistoon. Aluetta kiertää myös Tunne puut -luontopolku, jossa on hauskaa tietoa puista niin lapsille kuin aikuisillekin.