Papu Store

Pohjoisesplanadi 19, 00100 Helsinki

Vuonna 2012 päätti kahden lapsen äiti ja vaatesuunnittelija Anna Kurkela näyttää, että omilla valinnoilla ja esimerkillä voi muuttaa maailmaa. Mukaan tälle matkalle löytyi taiteilija Hanna-Riikka Heikkilä. Niin alkoi ystävyys ja yhteistyö, jonka myötä vaatebrändi Papu otti ensiaskeleensa. Sittemmin Papusta on kasvanut kansainvälinen vaatebrändi ja yritys työllistää Suomessa kahdeksantoista hengen iloisen Papu-tiimin.

Kanto-mekko, polvipaikkaleggingsit ja leikkisät baggy-housut muodostavat jo tunnistettavan Papun klassikkoperheen, monista mieleenpainuvista kuoseista puhumattakaan.

Jokainen Papun mallisto kertoo veikeästi ja ennakkoluulottomasti omaa tarinaansa pienin yksityiskohdin, värein ja muodoin. Malliston laadukkaissa tuotteissa yhdistyivät Annan suunnittelemat ajattomat tuotemallit ja Hanna-Riikan leikkisä kuvitus. Papun estetiikka ja arvot kuvastuvat leikkisissä unisex-kuoseissa, ajattomassa suunnittelussa ja vastuullisissa valinnoissa.

Lastenvaatteiden lisäksi Papu valmistaa myös naistenvaatteita, joiden tarkoituksena on tuoda leikkisyyttä, rentoutta ja tyylikkyyttä osaksi myös aikuisten arkea.