Alpo Aaltokoski: Together
Alpo Aaltokosken rakastettu koreografia Together tekee paluun näyttämölle. Uuden sukupolven tanssijat tulkitsevat nyt uudelleen vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen teoksen.
Alpo Aaltokosken rakastettu koreografia Together tekee paluun näyttämölle. Uuden sukupolven tanssijat tulkitsevat nyt uudelleen vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen teoksen.
Kotimaan keskeisimpien tanssifestivaalien ohella Together on vieraillut Meksikossa, Nicaraguassa ja Italiassa. Teosta on luonnehdittu suomalaisen taidetanssin klassikkoduetoksi.
“Pidän Togetheria yhtenä Aaltokosken parhaista teoksista.”
Savon Sanomat
”Vangitsevaa kerrontaa.”
Kaleva
Työryhmä
Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssi: Jere Jääskeläinen, Jussi Suomalainen
Valosuunnittelu: Kalle Paasonen
Sävellys ja äänisuunnittelu: Aake Otsala
Pukusuunnittelu: Taina Relander
Graafinen suunnittelu: Kirsti Maula
Valokuvat: Mikko Rasila
Ensi-ilta: 10.11.2010 Valvesali, Oulu
Kesto: 50 min + taiteilijatapaaminen
Kun kerran on kahdestaan astunut syvään virtaan, se jättää jälkensä. Vaikka myös repisi ja heittäisi erilleen, yhteys ei katkea. On kaksi yhdessä ja irrallaan. Rinnakkain, samaan aikaan toisaalla. Kiinni toisessa, vaikka yksin kulkisi toisella puolen maapalloa.
Together esitetään yhdessä Jussi Väänäsen soolon Pasos kanssa 8., 9. ja 10.9. Pasos saa ensi-iltansa 8.9.