Valokuva doc point

DocPoint - This Is National Wake

Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1, 00540 Helsinki
Tiivistämö

Elokuva: This Is National Wake

”Kyse ei ollut vain bändistä, vaan olimme osa liikettä. Maa oli valmiina vallankumoukseen.” Näin muistelee eteläafrikkalaisen National Wake -bändin kitaristi ja lauluntekijä Ivan Kadey Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmää ravistellutta yhtyettään. Punkia, skata, reggaeta ja muita musiikkityylejä yhdistellyt bändi oli kokoonpanoltaan maan ensimmäinen rotuerottelun rajat ylittänyt yhtye. Se syntyi vuonna 1976 kansainvälistä huomiota keränneiden Soweton mellakoiden mainingeissa. Opiskelijoiden ja nuorten johtamat mellakat syttyivät vastareaktiona hallituksen esitykselle vahvistaa afrikaansin asemaa opetuksessa.

National Wakesta kasvoi merkittävä äänitorvi protestiliikkeelle, joka suuntasi sanomansa apartheidin moninaisia muotoja vastaan. Itsevaltaisessa poliisivaltiossa apartheidin vastustaminen toi yhtyeelle kuitenkin ongelmia, joita syntyi jo pelkästään yhtyeen kokoonpanostakin. Valkoisten ja mustien yhteinen musisointi oli jo itsessään tabu.

This Is National Wake kuvaa kansainvälistä huomiotakin saaneen bändin tarinaa henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen myllerryksen ristipaineessa. Tarinaa kuljetetaan arkistomateriaalin sekä bändin elossa olevien jäsenten ja heidän ystäviensä haastattelujen kautta. Vanhat kaitafilmit välittävät värikkään kuvan paitsi yhtyeen tiestä, myös 1980-luvun alkupuolen ilmapiiristä Etelä-Afrikassa. Elokuva on saanut palkinnon ja kaksi kunniamainintaa dokumenttielokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Britanniassa.

 

Kieli: englanti
Tekstitys: ei tekstitystä
Kesto: 66 min
Ikäraja: K12
Vuosi: 2022
Tuotantomaa: Etelä-Afrikka

Ohjaaja: Mirissa Neff
Tuottaja: Mirissa Neff, Joshua Jelly-Schapiro
Tuotantoyhtiö: Near Odessa, XTR
Levitysyhtiö: XTR (Worldwide Sales), Raina (Film Festival Distribution)
Leikkaus: Doug Lenox, Mirissa Neff
Kuvaaja: Philip Bell, Nadine Kadey, Robin Muir
Äänisuunnittelu: Tom Paul